Unconditional Love

Rakkaus.

Kun mä muutin maaliskuussa Helsinkiin 2014, olin ollut sinkkuna jo yli 7-vuotta. Olen aina ollut hyvinkin sinut sinkkuuteni kanssa, rakastin sitä vapautta, rakastin mun ulkomaanmatkoja ja rakastin sitä tunnetta, että mä en ole kenestäkään riippuvainen. Ehkä mua tietyllä tapaa myös pelotti rakastua, olin tottunut elämään ilman miestä, ja löytänyt myös sisäisen rauhan.
Näin vierestä miten mun ystävät ja läheiset, löytivät niitä sielunkumppaneita, ja perheitä perustettiin. Mutta vastapainoksi näin myös ikäviä parisuhteita, missä petettiin ja toista satutettiin.

Rakkaus on mulle hyvin pyhä asia. Vanhempani ovat olleet naimisissa 38-vuotta, ja voin varmaksi sanoa, että noin pitkä liitto vaatii työtä. Mä arvostan suuresti mun vanhempien pitkää liittoa ja sitä millaisen esimerkimerkin mä olen saanut elämääni heidän liitosta. Mä koen, että ihmiset eroaa nykyisin aivan liian helposti ja suhteen eteen ei tehdä enää töitä. Mun mielestä, jos sä joku päivä annat toiselle sen lupauksen "kunnes kuolema meidät erottaa"-niin se tarkoittaa sitä. Suhteissa ja avioliitoissa on ylä-ja alamäkiä, mutta jos ihmiset jaksaa taistella niin mä koen, että vaikeukset on selätettävissä. Toki mä ymmärrän poikkeukset, jos suhteessa on väkivaltaa tai pettämistä ja toinen ei pysty muuttumaan, niin toki avioero on paikallaan. Mutta yleisesti ottaen, mä koen, että yhden riidan jälkeen heitetään jo hanskat tiskiin.

Kun mä muutin Helsinkiin, ja olin asunut Helsingissä reilun viikon, lähdin juhlimaan mun siskoni valmistujaisia yökerhoon. Tapasin siellä erään miehen. No nyt tää eräs mies on ollut mun elämässä jo kohta 16kk. Hän tulee täysin eri kulttuurista kun minä, ja voin kertoa, että meillä on ollut hyvin värikkäitä hetkiä ja lukuisia ylä-ja alamäkiä. Me ollaan taisteltu niin pirusti, ihmisten ennakkoluuloja vastaan, kulttuurieroja vastaan, on ollut työttömyyttä, ja suurta surua. Mä veikkaan, että suurinosa ihmisistä olisi luovuttanut jo 6kk kohilla, mutta me ei. Monta kertaa on molemmat heittänyt hanskat tiskiin, ja oltu valmiita luovuttamaan. Mutta ollaan aina todettu asia, niin kauan kun on rakkautta, on toivoa. Hyviä hetkiä on ollut paljon, ja mä oon päässyt näkemään ja kokemaan mieheni kautta, aivan toisenlaista kulttuuria. Sitä mä en tiedä, ollaanko me loppuelämä yhdessä, mä luotan tässä asiassa ylempään tahtoon, mutta mä voin seistä ylpeänä silti ja todeta, että me ollaan taisteltu tuulimyllyjä vastaan, ja edelleen ollaan yhdessä.

Näissä tunnelmissa, ja fiiliksissä  tää nuhanenä, jatkaa lomailua viimeisenä lomaviikkona.
Muista kertoa sille rakkaallesi, joka päivä, että rakastat häntä, kukaan ei koskaan kyllästy kuulemaan sitä <3

Kun mieli väsyy.

Hei lukijat.

Halusin kirjoittaa teille aiheesta mikä on ollut mielessä jo tovin.

Oon kohdannut lähipiirissä viime aikoina mielen väsymystä, alakuloisuutta ja lievää masennusta. Mistä sitten keväällä johtuva alakuloisuus johtuu? Eikö just sillon pitäisi olla hyvä fiilis kun päivät pitenee ja aurinko näyttäytyy? Mutta asia kun ei aina mene niin...

Mä itse kuulun niihin ihmisiin ketkä helposti keväällä kokee sitä alakuloisuutta. Toki silläkin on hintansa, kun en ole ollut lomalla yli vuoteen ja tietynlainen työstressi myös painaa. Koen myös hieman ahdistavana sen, että kesä lähenee ja rantakelit tulee, mutta entäs se kesäkunto? Joka tänäkin vuonna jäi saavuttamatta? Ei tee mieli bikinejä kaivaa kaapista.

Keväällä usein tulee myös tietynlainen fiilis, että täytyisi saada jotain uutta elämään, mutta mitä se sitten on, en edes itse tiedä. Toisaalta tekis mieli sisustaa kotia, toisaalta tekis mieli matkustaa, mutta tulee vastaan raha ja saamattomuus.

Keväällä aurinko paistaa usein, ja mulle myös tulee huono-omatunto siitä, jos on vaan kotona 4-seinän sisällä, vaikka varmasti suurin osa ihmisistä kirmailee niityillä poimien päivänkakkaroita.

Mä en tykkää tästä tunteesta, on tunne, että mikään ei kiinnosta ja oikein mistään ei saa iloa, oon kuullut myös monen muun läheisen ihmisen sanovan näin. Joutuu melkein väkisin itsensä repii sängystä ylös, treenit ei kulje ja jotenkin vaan kiukuttaa.

Mistä sitten voisi löytää apua tähän kurjaan oloon ja kevät "masennukseen"?
Puhuttiin töissä työkavereiden kanssa, että pitäs yrittää keskittyä niihin pieniin asioihin josta saa edes vähän jotain mielihyvää. Toiselle se voi olla musiikki, pitäs kuunnella sitä musiikkia josta tulee edes vähän hyvä mieli. Mennä kävelylle jos nauttii raikkaasta ilmasta. Aloittaa uusi harrastus, tai kokeilla uusia harrastuksia, tankotanssi, ratsastus, leipominen tai ehkäpä lukeminen?

Mä itse yritän aloittaa taas lukemisen. Oon elämäni aikana lukenut muutamia hyviä kirjoja, ja se tunne kun meet sisälle hyvään kirjaan, niin kaikki murheet unohtuu hetkeksi!

Oon yrittänyt myös psyykata itseäni rantakuntoa varten, ihan sama kaikki makkarat vatsassa ja selluliitit jaloissa, mä menen sinne rannalle kesällä ja that's it! Kuitenkin mä nautin auringosta tosi paljon ja etenkin siitä lämmöstä, en halua pilata kesääni murehtimalla sitä, miltä mä näytän muiden silmissä.

Mä tiedän, että nää neuvot ei varmasti kaikille toimi, ja ei toimi mullekkaan jos on tosi huonopäivä. Mutta jos koet, että mikään ei saa mieltäsi piristymään, tai et saa edes mitään mielihyvää piitkään aikaan, niin sitten suosittelen, että menet juttelemaan jollekkin ihmisille, tuntemuksista, yksin ei kannata jäädä! Mutta mä aijon ainakin itse kokeilla oikeesti tuota lukemista uudelleen!


Vaikka nyt on kurja fiilis ja kiukuttaa ja ahdistaa tuleva kesä, niin koittakaa löytää jokaisesta päivästä edes yksi hyvä asia mistä olla kiitollinen, niin mäkin koitan tehdä.

Halauksia lukijoille loppuviikkoon <3

Mitä kuuluu Heidille?

Moikka pitkästä aikaa!

Ajattelin kirjoittaa vähän mun kuulumisia! Edellinen postaus on kirjoitettu lokakuussa ja sen jälkeen on paljon tapahtunut! 

duunin pikkujouluista!

kreikassa

Heidi ja Kreikan pulut

Sain työpaikalla "ylennyksen", ja rupesin kouluttamaan uusia työntekijöitä! Ihan mahtavaa hommaa ja tuntuu niin huikeekta, että olen löytänyt oman alani :)

Kävin marraskuussa 8-päivän lomalla kreikassa, Ateenassa! Säät nyt ei ihan suosineet, mutta nähtävyydet oli hienoja! Tuli myös jonkun verran shoppailtua. 

Kreikan nähtävyyksiä

Kreikassa

Kreikassa

Joulukuu meni töissä ja lomailin kotona Joensuussa ihanan perheen kanssa.

Maaliskuussa sitten kävin Pariisissa viikonloppu matkalla! Pariisiin mä petyin henkilökohtaisesti. Ihmiset paljon puhuu sen kauneudesta ja glamourista. Ymmärrän toki nekin puheet, kyllähän se Eiffeltorni ja notre dame, olivat kauniita paikkoja. Mutta, mut henkilökohtaisesti pysäytti Pariisissa, kodittomien määrä, kulkukoirien määrä, kerjäläiset, ulosteet kaduilla ja "slummit"-mitä oli champs elyseen ulkopuolella! Mua jotenkin säälitti se, miten kaupungin kauneus on vain yhden kadun varrella melkeinpä. Matka oli kuitenkin kiva, shoppailua en harrastanut, oli melko kallis kaupunki.

Eiffeltornia

Riemukaari

Eiffel-torni

Rakkauslukot <3

Mites mun treenit?

Salilla oon käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänään mulla sitten loppui jäsenyys satsiin. Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että vaihdan salia! Jatkossa tää neiti treenaa fitness 24/7 saleilla. Päätökseen vaikutti hinta ja aukioloajat.

Nyt päätin, että urheilusta tulee jatkossa taas arkipäivää, ja vähän retuperällä oleva ruokavalio myös vaihtuu terveelliseen ruokavalioon. 

Edelleen asun samassa kämpässä mihin muutin tänne muuttaessa. Olin ostamassa asuntoa, mutta jotenkin oon kovasti kiintynyt mun nykyiseen kotiin, joten asunnon osto on nyt hetken jäissä.

Mutta nyt mä lisään teille hieman kuvia! Ja jatkossa bloggailla yritän joka viikko :)

What is on my mind?

Mä päätin, että en ota paineita tästä blogin kirjoittamisesta, vaan kirjoitan kun sille tuntuu. Ja nyt se tuli se tunne.

Kun mä asuin Joensuussa, mulla oli jokapäivä se tunne, että en tiedä kuulunko tänne. Mietin aina Joensuussa asuessa mun ystäviä, kun he saivat lapsia, muuttivat poikaystävien kanssa yhteen, menivät kihloihin, rakensivat taloja yms, että koenko minä koskaan noita asioita? Olin ja olen edelleen toki aidosti onnellinen kaikista onnellisista asioista muiden puolesta, mutta en valehtele, ettenkö olisi miettinyt, asiaa millon on minun vuoroni. Kun asuin Joensuussa, luulin välillä, että oon tunnekuollutapina. En oo moneen vuoteen tuntenut, pettymystä, onnea itseni puolesta, rakastumista, en mitään. Jotenkin tuntuu, että monta vuotta elämästä on mennyt hukkaan, koska en ole uskaltanut hypätä tuntemattomaan. Oon kulkenut laput silmillä. Aamulla salille, salilta töihin, töistä jumppaan, jumpasta kotiin, ruokaa ja suihkuun ja sänkyyn. Näillä fiiliksillä mentiin vuosi 2013. Ja vieläpä se vuosi oli mieleenpainuvin ja parhain, sitten 2008. En tiedä mitä ajatella. Tammikuussa Thaimaassa ollessani, mietin, että nyt olen löytänyt zen-tilan. Olin onnellinen. Mutta olinko? Onko se elämää, että ei tarvitse tuntea tunteita, miettiä mitään, olla vaan.

                                    

                                      

Olen nyt 7kk asunut helsingissä, ja olen hypännyt tuntemattomaan ja lähtenyt oikeasti pois mun mukavuusalueeltani. Oon kokenut tunteiden vuoristorataa ja olen satavarma siitä, kun en ole vuosiin tuntenut juuri mitään (suurta onnea, suurta iloa, pettymyksiä, rakkautta yms), niin nyt kaikki ne tunteet tulee takautuvasti. Mun ei ole vuosiin tarvinnut Joensuussa oikein miettiä mitään. Mä olen vaan ollut. Tänne muuttaessa, en tee muuta kun mieti, pähkäile, ajattele, itke ja naura. Oikeasti, tuntuu, että murrosikä on tullut uudestaan. Oon monesti sanonut mun työkavereille, että musta tuntuu, etten ole oma itseni. Mutta en koe, sitä myöskään olleeni Joensuussa. Toivon hartaasti, että tää muutto tänne isoon kaupunkiin kasvattaa minua henkisesti, ja jossain vaiheessa löydän täysin itseni ja sen kuka olen. Muutto tänne, ei ole siis ollut helppo. Tukiverkosto on täällä pieni ja perheentukea ei ole. Mutta on myös jotain hyvää, oon kokenut töissä paljon onnistumisen hetkiä. Nautin mun työstä hyvin paljon, koen, että mut on luotu siihen työhön.
Koen myös ajoittain olevani hyvin yksinäinen. Mutta koen ajottain myös olevani hyvin onnellinen. Nää asiat näköjään kulkee käsikkäin, not good. Joka päivä kuitenkin kotiudun tänne paremmin ja paremmin, odotan vaan siitä hetkeä, että nää tunteet vähän hellittäisi, että musta tulis vähän tasapainoisempi ihminen. Haluan myös, että jossain vaiheessa, että mulle tulee se tunne, että tää on mun koti, kuulun tänne ja haluan olla täällä.
Kun muutin tänne, olen myös uskaltanut luopua mun suojamuurista, olen antanut itseni luvan rakastua ja luottaa ihmisiin ja se on mulle aina ollut vaikeaa, suojamuurin takia. Pelkään koko aika ottavani siipeeni, mutta eihän pelon kanssa voi elää? Jos tulee sirpaleita, niin ne korjataan sitten.

Oon tutustunut täällä ollessani hienoihin ihmisiin ja saanut pari sydänystävää. Ihanaa myös on se, että  jo täällä asuneet ystävät, että heidän kanssa ystävyyssuhteet on syventynyt entisestään. Mutta toki kortissa on myös se kääntöpuoli. Koen joidenkin Joensuussa asuvien ystävien kanssa, että välit ovat viilentyneet. Olen myös miettinyt sitä, että olenko muuttunut, kun muutin tänne asumaan, niin kyllä varmasti olen. En oo enää niin jalat maassa oleva ihminen. Oon tunne myrsky heidi, itken jokatoinen minuutti ja nauran jokatoinen minuutti. Luulen, että mun ystävien on myös vaikea nähdä mut tavallaan näin "heikkona". Voi myös olla, että mun ystävien on vaikea nähdä mut 'parisuhdeheidinä', koska oon ollut aina 'partygirl' joka on aina ekana bileissä ja lähtee sieltä vikana! Nyt oon rakastunut! Koko sydämestäni <3 Tätä on ehkä vaikea joidenkin käsittää koska oon ollut melkein aina sinkkuna. Ja toki jos koen, että mun ystävät ei tue mua kaikessa mitä teen, niin se on osa syynä välien viilenemiseen. 

                                

                                 

Näissä fiiliksissä päättyy tää kirjoitus. Olo on ollut tänään haikean onnellinen, monista asioista. 

Palataan taas <3

xoxo <3

Mitä mulle kuuluu?

Mitä mulle kuuluu? Oon elossa joten olen kiitollinen siitä! Olen ikävöinyt kotiin, mutta olen myös kokenut onnen tunteita Helsingissä. Oon tutustunut ihaniin ihmisiin, mulla on maailman parhaimmat työkaverit, koen että ollaan yhtä isoa perhettä, tuetaan toista kun on vaikeaa, nauretaan ja iloitaan toistemme puolesta! Oon rakastunut, oon ottanut siipeni. Oon nauranut, oon itkenyt, oon tuntenut kaikkia tunteita.

Oon hypännyt benjin, oon käynyt enkelihoidossa, energiahoidossa, oon käynyt ratsastaa, oon ottanut uuden tatskan, oon käynyt urheilee, oon tehnyt asioita, jotta koen eläväni, oon halunnut saada uusia kokemuksia, tehdä asioita mistä tulen onnelliseksi.

Mitä teille kuuluu? Onko lomat jo takana päin?

Mulla on lauantaina luvassa mun rakkaan veljen ja hänen ihanan vaimon hääjuhlat! Oon onnellinen mun veljen puolesta <3

Kaikki hyvä loppuu aikanaan...

Blogi on tullut tiensä päätökseen. Mitään yksittäistä syytä mulla ei ole. Miun mielestä blogi on hyvä, kun kirjoitus tulee sydämestä ja kirjoitettavia aiheita ei täydy keksiä ja miettiä liikoja. Liian paljon on blogi maailmassa on nykyisin vaan mainos blogeja, tai blogeja missä esitellään vaan vaatteita ja siitä miten luxusta elämä on. Aitous on monista blogeista kadonnut, ja rakkaus kirjoittamiseen ei välity. 

Tää blogi oli miun elämässä oman pienen hetken, mutta se oli sitäkin tärkeämpi. Opin paljon itsestäni, ja tämä blogin kirjoittaminen on ollut hyvin terapeuttista. Mie toivon, että olis edes yksi ihminen joka on saanut apua tai neuvoja tästä blogista. 

Blogi jää näkyviin ja eihän sitä tiedä jos palaan joskus <3 En koskaan unohda teitä lukijat <3

Jos kiinnostaa mitä mulle kuuluu niin mua voi seura instagrammissa: misspensamiento

Kaikkea hyvää teille! Olette mun ajatuksissa <3

Onko mun koti täällä?

Huomenta lukijat <3

Onpa kiva herätä lauantai aamuna kun ei ole kiire mihinkään!
Eilen tuli kaverini Joensuusta luokseni ja illalla vaan oltiin kotona ja jutusteltiin <3

Tiistaina päästyäni töistä menin salille tekemään kunnon yläkroppatreenin! Treeni luisti ihan älyttömän hyvin viikon tauon jälkeen, olin ihan intoa täynnä ja hikeä :D

Salilla ja sen jälkeistä hyvää fillistä!

Tiistaina ruoholahdessa oli +19c ja aivan super kaunista <3

Keskiviikkona meni taas töissä päivä, ja olin menossa salille, kun yhtä-äkkiä kännykkä piippas, että olin varannut satsin powersteppiin tunnin! 

Hyvä, että olin, nimittäin se tunti on ihan maailman parasta päällä maan! Cardioo ja kunnon lihaskuntoa vedettiin! Olin tunnin jälkeen totaalisen poikki, tulin kotiin, söin ja kävin suihkussa ja olin jo nukkumassa 21:00. Ooon sitä mieltä, että jos väsyttää niin sillon täytyy nukkua. Kroppa huuti oikein lepoa. 

Keskiviikkona powerstepin jälkeen, fiilis oli katossa!

Torstaina töihin menessä, tiesin, että en sali laukkua ota mukaan, kun kerran luvassa oli 10-tunnin työpäivä. Vaikka nukuin älyttömän hyvät yöunet (10h), olin todella todella uupunut. Mulla alkoi myös naistenvaivat joten osittain johtuu siitä. Keskiviikon powersteppi paino myös vielä kehossa, kun tuntu, että en pystynyt edes kynää nostamaan pöydältä ilman, että maitohapot tuntu käsissä :D

Torstaina töissä kotiin, olin väsynyt :(

Perjantaina työt alkoi sitten aikasemmin, koska työpaikalla juhlittiin erään työntekijän 60-vuotis päivää <3 Aaamu alkoi siis skumpalla ja herkullisilla voileipäkakuilla. Oli kiva viettää aikaa työntekijöiden kanssa vähän muussakin kun työn merkeissä.

Työasua eilen!

Skool!

Oon tän viikkoo, koittanu löytää jotain pieniä tekijöitä, että tuntuuko tää Helsinki niin kun kodilta. En oo löytänyt vielä vastausta kysymykseen. Ootan sitä tunnetta, joka tulee varmaan ehkä kai joskus, että tää on miun koti.
Eilen kun lähdin töistä, ja eräs tyttö työpaikalta halas minua, sillon tuli se tunne, että ihanaa, joku halaa. Joensuussa on monta ihmistä ketkä aina halaa, ja sillon tulee kotoisa olo. Miun koti tuntuu miun kodilta, mutta en ole varma, onko metrolta kävelemä matka niin kotoisa aina? Ympäristö on kaunista missä asun, mutta vielä se ei tunnu ainakaan kodilta :( Aika näyttää ja päivä kerrallaan, mennään eteenpäin <3

Ihanaa viikonloppua lukijoille <3 Tää rupeaa laittautumaan ja lähtee shoppailemaan <3