lauantai 29. syyskuuta 2012

Lauantai ilta!

Oltuani töissä tänään 9-15, ja mieleni teki viintä päätin kuitenkin että ei, tänään ei juoda viintä! Joten päätin että käyn vuokraa elokuvia ja ostamassa karkkia ja sipsiä, tulin töistä kotiin ja äiti oli tehnyt uunilohta ja perunaa, namskis! Sitten huilasin hetken ja suuntasin filmtowniin. Mun elokuvamaku on hieman outo ehkä naiseksi, tykkään hulluna kaikista zombi leffoista, kauhuelokuvista ja trillereistä, ehdottomasti lempielokuvia ovat resident evilit! Mutta nyt ei oo tullu aikoihin hyviä zombi leffoja, saa vinkkailla jos joku tietää hyviä! Tänään kuitenkin vuokrasin no escape elokuva sekä territories, nyt leffan pariin, antoisaa iltaa kaikille!

perjantai 28. syyskuuta 2012

väsynyt raataja.

Oon jotenkin ihan yliväsynyt. Nyt jotenki alkaa olla ihan voimat loppuneet ja aamuisin väsyttää vaan kahta kauheammin, pidin kesällä viikon kesälomaa ja viimeksi olin lomalla tammikuussa, nyt alkaa olee fiilis sellainen, että tammikuu tule jo äkkiä haluan päästä lomalle. Toi koulu on paljon raskaampaa mitä osasinkaan odottaa. Tiedän, tiedän, ettei koulu ole koskaan lasten leikkiä, mutta silti, tää tehtävien määrä on ihan älytöntä jo nyt, on ihan sellainen olo, että tästä en muuten selviä sittenkään. Muutenkin kiukuttaa pari asiaa ja on taas epäoikeudenmukaisia asioita tapahtumassa, ja sekös sitten suututtaa. Tosi outoo muutenkin kun oon joutunut "koko elämäni" syrjinnän kohteeksi tavalla tai toisella, koska en oo parisuhteessa! ! Oot sinkku, et saa kutsua pariskuntien peli-iltaan, oot sinkku et saa asuntolainaa tarpeeksi, koska haet sitä YKSIN, oot sinkku et saa samanarvoista kohtelua muilta, koska sulla ei ole miestä ja lasta(lapsia), ihmiset ajattelee, että se elämä alkaa vasta sen jälkeen kun meet naimisiin ja saat lapsia, ennen sitä sinä et oo mitään, se on ihan totta oikeesti, aina kun me mennään perheen kanssa sukuloimaan/sukujuhliin, niin oon siellä näkymätön, kukaan ei kysy minulta mitään koska mulla ei ole varmaankaan kerrottavaa koska olen sinkku ja minun elämäni tärkeimmät asiat pitäisi olla lapset ja mies. Mutta voin sanoa, koska oon sinkku, oon saanut kokea paljon sellaisia asioita mitä en varmasti olis voinut kokea ollessani parisuhteessa/perheellinen äiti. Oon saanut matkustella siskoni ja ystävieni kanssa maailman kauneimissa paikoissa, saan tehdä itse omat valintani ja suunnitella jokaisen päivän miten haluan! Sinkkuihminen voi myös saada elämäänsä jotain sellaista mitä perheen äiti ei välttämättä voi! Ei sinkkuuden täytyisi olla RUMA-sana, sinkkuus voi myös olla valinta, elämäntapa ja ihanin tunne! Mutta silti, jokaisia ihmisiä täytyisi kohdella samanarvoisesti parisuhdetittelistä välittämättä! Huh! Joo okei myönnän, tää asia sai alkunsa eräästä asiasta, mutta toinen asia johti toiseen ja tästä tuli postaus.
Sympatiat kaikille teille, joita ollaan kohdeltu/kohdellaan epäaoikeudenmukaisesti sinkkuuden takia! Lisään pari kuvaa tähän postaukseen viitaten, kuvat kertoo fiiliksiäni!






Ihanaa viikonloppua kaikille ja halauksia!


torstai 27. syyskuuta 2012

Lähestyvä matka!

Olen nyt kahtena vuonna ollut peräkkäin thaimaassa, olin vuonna 2010 joulukuussa thaimaan phuketin katabeachillä, olin rakkaan isosiskoni sannan kanssa kaksi viikkoa siellä, oltiin kivassa hotellissa keskeisellä paikalla, matka oli ihana! Sitten lähdettiin vuonna 2011 joulukuussa uudenvuodenaattona taas kerran siskoni kanssa thaimaahan, nyt lähdimme kohsamui saarelle, kuukaudeksi!!!! Vuokrattiin sieltä kerrostalo kolmio, melkein rannalta, loma oli taas mahtava!!!!! Nyt on samat suunnitelmat, uudenvuodenaattona lähtö ystäväni saaran kanssa. Lähdetään 31.12 ja ollaan bangkokissa kaksi yötä ja siitä sitten mennään kohsamuille 3.1-29.1.2013, en malta odottaa!! Ihanuutta! Oon vuokrannut sieltä omakotitalon, choeng mon nimisestä paikasta samuilta, talossa on kaksi makuuhuonetta (jonne siskoni ja hänen kumppaninsa mahtuvat yöpymään). Meillä on myös omassa käytössä uima-allas sekä 24h vartiointi alueella, aijon nukkua paljon, lukea kirjoa, ja ottaa hulluna aurinkoa!

 Kohsamui Tammikuussa 2012
Katabeach Joulukuus 2010

tiistai 25. syyskuuta 2012

aaargh!!!

Mulla lähti sunnuntai iltana paikka hampaasta ja hammasta juilii inhottavasti, koitin saada eilen aikaa vaikituiseen hammaslääkäriin missä aina käyn (hammaspaikka), mutta siellä oli tooosi pitkät jonot ja suosittelivat toista paikkaa, ja huomenna menen sitten anesdenttiin, inhottavaa mennä toiseen paikkaan missä en oo ikinä käynyt, vielä kun hammaslääkäri pelkoa jonkin verran on :/
Eilinen meni osittain viettäessä vapaapäivää, mulla oli 12 aamupäivällä luokanvalvojan kanssa hops-keskustelu, ja opettaja sanoi, että kaikki hommat hanskassa! Eikun vain opiskelemaan täyttä häkää :) Sen jälkeen menin rakkaan ystäväni Saaran kanssa lounaalle ja siitä sitten menin kotiin pakkaamaan koululaukun ja lähdinkin ranskan-perusteet tunnille :) Tunnilla oli erittäin hauskaa, ja kieliä on aina mukava opiskella. Bonjour, Je m´appelle Heidi, joitain siis jäi mieleenkin :)
Haluaisinpa lähteä käymään Ranskassa vaikka ensivuoden puolella. Ihanaa olis lähteä rakkauden kaupunkiin oman kullan kanssa, täytyy toivoa, että siihen mennessä oma kulta jo olisi :)

Onko kukaan lukijoista käynyt Ranskassa? Onko siellä kiva shoppailla? Ja täytyykö olla mies jotta sinne voi mennä? xD

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hangover


Heipä hei taas! Olin siis eilen ystäväni syntymäpäivä juhlilla, ja olokin on nyt sen mukainen, että viiniä on tullut juotua. Me oltiin ihan tyttöporukalla, saara, noora, asta ja johanna, kaikki ihania neitokaisia :) oltiin sankarin luona, sit mentiin bepop baariin, ja sieltä menin ystäväni nooran luokse yöksi, tietenkin subwayn kautta :)) eiliset vaatteet oli sittenkin jotain muuta kun uusi oranssipaita minkä ostin, laitoin asokselta tilaamani paidan ja vyön :) huomenna alkaa minulla ranskan alkeet illalla ja huomenna myös tapaaminen luokanvalvojan kanssa käydään hops-keskustelu.






lauantai 22. syyskuuta 2012

Lauantai ja vapaapäivä!

En nukkunut pitkään heräsin jo vaille 8, herättyäni pyöräilin naapuriin veljeni perheen luokse, aamukahville ja hieman suukottamaan taikaa ( n 2-vuotias ) sekä onnia ( n 3viikkoa ). Lapsoset ovat ihania ja olenkin sanonut aijemmin, että taikassa on virtaa kun pienessä kylässä :D juotuani aamukahvit pyöräilin kotiin ja sitten menin äitin kanssa kauppaan ja sieltä ystäväni astan kanssa seppälään josta ostin illaksi paidan! Eilen illalla laitoin itselleni rusketuksen jota myypi jokunen kauneushoitola, ja rusketus on mielettömän hyvää, olen käyttänyt samaista rusketusta jo noin 5-vuotta ja se ei koskaan petä, kun ekana kuorit ihon ja peset kunnolla ihosi ja kosteut ja annat kuivua ja eikun sumuttelemaan, rusketus tarttuu heti, ja pulloa voi sumuttaa mitenpäin vain :) vaikka rusketus jää jostain kohdista valumaan niin siltikin rusketus on aamulla kun heräät tasainen ja rantuja ei ole! Annan rusketuksen kuivua aina noin 10 minuuttia ennen kun puen, löysät vaatteet päälle. Ja sit aamulla jos väri tuntuu tummalta voit käydä suihkussa ja karttaväri (ylimääräinen väri) lähtee pois ja rusketus on edelleen bueno! Laitan kuvan pullosta jos joku etsii täydellisestä rusketusta, hintaa rusketuspullolla on noin 30-40€, mutta täysin hintansa veroinen :) nyt pikku tirsat leo-koiran kanssa sitten laittautumaan, ja synttärikemuihin ja baariin :)
                                                                                                
            Seppälän paita n27€
            
Quick tan! 

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ihmettelyä...

Oon kohdannut tässä viimeisen vuoden aikana asioita mitkä kovasti ihmetyttävät, esimerkiksi, eikö ihmisillä ole enää käytöstapoja?! Olin viime viikonloppuna molly malonssissa Helsingissä ja vastapäätä istui röyhkeän oloinen nuorimies, ja blokkaaja tuli keräämään laseja ja tää nuori mies katsoi blokkaajaa ja tokaisi kavereilleen "läski"!!!?? Katsoin suu aukitilannetta ja olin halolla lyöty päähän, millä tavalla tää nuori röyhkeä kundi siitä kostui että pääsi haukkumaan häntä!
Pöyristyttävää! Toinen asia, mulle ainakin lapsena opetettiin asioita, että jos jotain sovitaan/luvataan niin niistä asioista pidetään kiinni ellei jotain tosi isoa asiaa tule esteeksi, niin minunkin maailmassa on monta ihmistä ketkä lupailee etukäteen asioita ja joidenkin kanssa sovitaan asioista etukäteen niin aina yleensä näiden samojen ihmisten kanssa nää sovitut asiat perutaan viime tinkassa tai sitten lupaava on sopinut päällekkäin asioita, sekin on hyvin ikävää, että ne ihmiset ketkä tekee ohareita ja sopii päällekkäin kaikkee on aina nää samat tyypit!! Se on minun mielestä epäkunnioittavaa toista kohtaan aina perua ja tehdä ohikat ja aina olla sorisorisori, pidemmän päälle se luotto menee kokonaan näihin ihmisiin :/ ja kun ihmisille pitäisi olla sellainen kun haluaisi itselleen olevan! Pitää kunnioittaa ihmisiä ja arvostaa toisia, jotta kaikilla olis mahdollisimman kiva täällä olla. Miks olla turhan takia ilkeä toisille, kun pelkkä hymy voi pelastaa jo toisen päivän.


Eilinen työpäivä!

Meillä oli töissä eilen kertomani tapahtuma päivä, olen töissä perhe yrityksessän jonka isäni omistaa, meillä oli paikallisessa lehdessä etusivulla ilmoitus ja asiakkaille tarjosimme kahvia ja makkaraa, ja ihmiset ainakin pienessä kaupungissa ovat persoja ilmais tarjoilulle, onneksi hyvä ystäväni syöksyi apuun kahvinkeittoon jonka kanssa olin pulassa! Kun täytyi asiakkaitakin palvella! Kiitos Asta, jos luet tätä! Työpäivä oli heti nielekkäämpi noin myöskin kun sai ystävän kanssa höpistä samalla, oltiin tehotiimi!
Työpäivän jälkeen menin ystäväni Nooran kanssa amarillon kautta Nooran luokse viettämään tyttöjen iltaa! Tänään aamulla töihin ja tiedossa erityisen tärkeä palaveri, siitä lisää myöhemmin ;) ja Täytyisipä ruveta tekemään noin 36 koulutehtävääkin:D mutta en valita, elämä on just nyt aika kivaa!!! Nyt jalat kohti kattoa 9-tuntisen kävelymaratonin jälkeen! Kuvassa hieman eilistä vaatetusta.

Mukavaa perjantaita!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Leo & Bambi

Leo ja Bambi on meidän perheen karvakuonot. Leo on rodultaan pitkäkarvainen chihuahua ja Bambi on kääpiöpinseri, Leo täytti heinäkuussa 3-vuotta ja Bambi täyttää nyt syyskuun lopussa 1-vuotta. Koira rakkaus on ihanaa, ja koirat kuin myös muut eläimet on ihania ja eläimiä täytyy kohdella hyvin.

Opiskelua.

Aamu herätys oli ihan liian aikaiseen, tukka tötterölle ja meikit naamaan, ja melkein yhtä nopeaa ulos kodista kun herääminenkin. Eilen koulun jälkeen menin rakkaan veljeni tyttären iltaseuraksi, Taika kohta 2-vuotta, hän on hyvin hurmaava, ja virtaa on kuin pienessä kylässä. Syötiin namuja ja mc'donaldsin herkkuja, meillä oli niiin kiva ilta! Eilinen koulupäivä oli pääsääntöisesti kansantalous eu:ssa, aihe ei ole henkilökohtaisesti kauheen mielenkiintoinen :D ja tuntuu haasteelliselta osata aiheen kaikki käsitteet. Jouduin tilaamaan eilen suomalaisesta kirjakaupasta muutaman kirja, koska kirjastosta ei löytynyt tai olivat lainauksessa ne kirjat. Täytyisi ruveta tekemään esseetä ja raporttia, aloittaminen on aina vähän hankalaa, ja miettiä esseeseen aihe. Essee täytyy tehdä parityönä ja raportti ryhmätyönä. Tää päivä menee koulussa opiskellen atk:ta ja yrityksen perusteita. Tuntuu haastavalta tää tehtävien määrä ja loputtomalta urakalta, mutta jospa se tästä!
Huomenna työpaikalla tapahtumapäivä, ja koulun jälkeen sitä vielä esivalmistelemaan.
Kivaa Päivää!!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ensimmäinen postaus.

Oon miettinyt jo pidempään blogin kirjoittamista, koska facebookissa en tällä hetkellä ole, ja joskus tuntuu, että olis kauheasti sanottavaa ja kerrottavana mielipiteitä! Nyt tuntuu hankalalta blogin käyttö, mutta kokeillaan.
Tänään oli koulua, opiskelen AMK:ssa tradenomiksi aikuislinjalla, ihan kamalasti uutta asiaa, tuli lievä paniikki, kuinka sitten selviänkään töistä ja koulusta. Koulun jälkeen lähti kirjatilaus ja odotan pikasesti kirjoja jotta pääsen kunnolla opiskelemaan. Odotan kuitenkin viikonloppua jo, juhlitaan hyvän ystäväni synttäreitä. 
Viikonloppua varten tuli asokselta uusi paita ja vyö, jotka lähtee päälle viikonloppuna, pakko mainostaa kaikille isoimmille tytöille/naisille, että asokselta saa nykyisin tilattua curves-vaatteita, jotka ovat ihania, nyt ei tartte enää ahtautua veromodan vaatteisiin ja paastota 3viikkoa ennen kun menet ostaa vaatteita ;) kivaa viikonalkua kaikille !!