torstai 31. tammikuuta 2013

Thailand 2013

Lähdimme iloisin ja jännittynein mielin 31.12 Joensuusta kohti Helsinkiä. Helsingissä oltuamme ja syötyämme oli aika lähteä jatkolennolle Bangkokiin. Olin maksanut minulle ja saaralle paremmat paikat koneessa, mutta en tosiaan huomannut mitään eroa niissä :D matkustamisesta teki ylellistä se, että koneessa oli jokaisella omat henkilökohtaiset viihdejärjestelmät eli elokuvia ja sarjoja, oli todella miellyttävää :) Bangkokissa olimme paikallista aikaa 07:25 eli suomessa se oli 02:25. Otettiin taksi ja mentiin Viengtai Hotelliin Khaosan roadille. Hotelli oli mielestäni ihan viihtyisä :) Kävimme suihkussa ja menimme nukkumaan ja heräsimme puoliltapäivin nälkään- Menimme syömään ja shoppailemaan MBK:hon. Ostin sieltä lähinnä tuliaisia perheelleni. Bangkokissa kävimme hieronnoissa ja uimassa altaalla ja ajelimme tuktukilla. Odotin kuitenkin jo sitä, että pääsisimme Koh Samuille ja "kotiin" missä saadaan tavarat purettua ja asettua aloilleeen. Lähdimme Samuille 3.1 super väsyneinä ja meiltä oli vastassa kentällä vuokranvälittäjä, hän vei meidät kotiin Fisherman's villageen. Menimme aamupalalle ja pääsimme asuntoomme ja vuokraemäntä siivosi asuntomme ja minä nukuin :D sitten saatiin purettua kamat ja oli oikein mukavaa asettua aloilleen :) Päivät olivat usein aika samanlaisia: herääminen, aamupalalle, rannalle, kotiin, syömään, hierontaan ja kotiin nukkumaan :D mutta ei haittaa, nautin niin kovasti TEKEMÄTTÖMYYDESTÄ, oli ihana kulkea ilman kiirettä mihinkään oli ihana vaan olla miettimättä mitään. Nukuin myös äärettömän hyvin koko aika, ja olin hyvin levännyt. Matkan kohokohdista täytyy erityisesti mainita se, että entinen joensuulainen ystäväni Toni oli saarella tyttöystävänsä Pian kanssa. Vietimme aikaa yhdessä, pari kertaa juhlien ja hengailen. Oli todella mukavaa ja oli ihanaa tutustua Piaan, joka oli mukava ja hieno tyttö. Oli huippua viettää aikaa kaverin kanssa, kenet olin viimeksi nähnyt yli puolivuotta sitten! Loistavaa! Juhlimme myös Pian synttäreitä saarella ja oli oikein mukavaa, juotiin maitaita sekä buckettia, sangsom + cocacola :) Krapula päivät menivät löhöiten rannalla syöden ja juoden. Kohokohtia olivat myös shoppailupäivät :D Käytiin myös omatoimi matkalla Koh Phanganalla, mentiin sinne laivalla aamulla ja tultiin iltapäivällä laivalla pois, otettiin siellä aurinkoa ja näin varmasti yhden maailman kauneimmista rannoista <3 Luulen, että omiin ostoksiin ja tuliaisiin meni rahaa noin 2000-2500€ ja noin 1000-1500€ meni, ruokiin, takseihin, hoitoihin. Mutta rahalla ei merkitystä, sain ihania ostoksia ja rakkaille tuliasia ja söin hyvin ja join :D Vaikka matkoilla onkin aina kivaaa ja mukavaa, niin oli kiva palata kotiin ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Mutta kun se viimeinen ilta sit tuli saarella, niin voi itku ja suru sitä masennusta kun piti lähteä. Loma oli taas mennyt hujauksessa.  Se mitä koh samui mulle merkitsee, on hankala selittää, mutta se merkitsee tosi paljon, se on kun toinen koti, jonne on aina kiva mennä, se merkitsee turvaa, siellä on aina turvallista ja olo on turvallinen, se merkitsee onnea ja iloa, tunnen aina niitä tunteita kun olen siellä. Pala sydäntä on siellä ja sinne palaan 31.12.2013. Tällä hetkellä kirjoitan tätä postausta töistä. Palasin aamulla 10, töihin ja olen herännyt 04:00 (unirytmi ihan päin p*rsettä). Jumppa tauko kestää vielä tämän viikon, aloitan ensiviikolla jumppailut, kun unirytmi on palautunut. Olen tänään töissä koittanut saada selvyyden koulu asioihin, ja saada kaikki järjestykseen, jotta tiedän mistä jatkaa. Jouduin myös purkaa työpaikan sähköpostini jossa odotti 150-viestiä :D huh mikä homma. Jospa tää tästä....
Viikonloppuna on luvassa lauantaina töitä sekä lauantaina menen rakkaan ystäväni Roosan ja Peten kihlajaisiin, he menivät kihloihin 31.12.2012 kun kello löi 24:00, onnea heille vielä, mikään ei oo niin hienoa kun se, että kaksi toistaan rakastavaa saa toisensa ja menevät naimisiin ja lupaavat olla loppuelämänsä yhdessä myötä-ja vastoinkäymisissä <3 aaaaw <3 Voi kun miekin saisin kokea joku päivä tuon ihanan ja kauniin rakkauden huuman, seurustelun, kosinnan, omat häät..

Kuvapostaus tulee matkasta kun saan kaikki kuvat koneelle ;D




torstai 24. tammikuuta 2013

Lomaa jäljellä enää muutama päivä!

Loma on lopuillaan ja kotiin lähtö koittaa 29.1 tiistai aamuna kello 04:00 paikallista aikaa. alla vähän listaa ostoksista ja muutamia matkakuvia;) loma ollut jälleen kerran ihana ja hieno kokemus!!
7 chanelin laukkua, 3 Marc jacobsin meikkilaukkua, 7 LV:n meikki laukkua, 5 chanelin kukkaroa, 8 paitaa, 9 ed hardyn hupparia, 12 ed hardyn toppia, 1 adidaksen toppi, 5 kengät, 1 vercaksen paita, 1 huivi, 2 housut, 1 LV:n matkalaukku, 1 chanelin matkalaukku, 1 pradan laukku, 1 marc jacobsin laukku, 16 korvikset :D 2 kelloa, meikkejä, sormuksia :DD 1 huppari, yksi 6 chanelin laukkua, 2 Marc jacobsin meikkilaukkua, 5 LV:n meikki laukkua, 4 chanelin kukkaroa, 8 paitaa, 6 ed hardyn hupparia, 9 ed hardyn toppia, 1 adidaksen toppi, 5 kengät, 1 vercaksen paita, 1 huivi, 2 housut, 1 LV:n matkalaukku, 16 korvikset :D 2 kelloa, meikkejä, sormuksia :DD 1 huppari, yksi jakku :)))

I LOVE SHOPPING!!!!!













maanantai 14. tammikuuta 2013

Loma!!

Loma on mennyt hyvin! Ja puolessa välin ollaan! Oon onnellinen rentoutunut ja onnellinen :D ikävöin tosin ruisleipää ;) laitoin muutaman kuvan näkyviin jotta saatte ripauksen loma fiilistä ;)