perjantai 31. toukokuuta 2013

Mukava urheilun täyteinen viikko :)

Fiilis on ehdottomasti jo parempi, ja johtunee siitä urheilun tuomasta endorfiinistä mikä saa hyvän fiiliksen aikaan :)

Eilen kävin aamulla tekee pikatreenin, halusin saada tehtyä hauikset, ojentajat, olkapäät ja vatsat. Töitten jälkeen meninkin vesikkoon vesijuoksemaan, ja oli hyvä vesijuoksu!!
Aamulla tänään siis oli herätys heit 06:00 jälkeen, ja lähdin Astan kanssa salille ja hän lähti sinne ensimmäistä kertaa tutustumaan. Tein oman treenin + kyykyt :) Salilla sattui eräs hauska juttu, tein siellä pumppi tangolla hauista ja sen jälkeen menin tekee ojentajat dipissä, niin eräs nainen sitten kysyi, että teenkö lainkaan penkkipunnerruksia yms? sanoin, että enpä juuri, ainut mitä teen pumpissa, niin hän sanoi, että, minulla on leveä selkä ja voimakkaan oloinen yläkroppa mihin saisi äkkiä isojakin lihaksia ja kuulema tekniikka näyttää hyvältä. Olin ihan pöyristynyt(hyvällä tavalla siis), sanoin hänelle, että tavoite kuitenkin saada tätä leveää selkää kapeammaksi :D ja läskit poikkeen. Olipa erikoinen kohtaaminen.

Tänään Nooran kanssa yökyläilyä ilman herkkuja :) huomenna oon miettinyt, että meenkö aamulla salille vai en, voi olla että menen, haluan LISÄÄ tätä hyvää oloa :))))))))

Huomenna ihana päivä luvassa Marin kanssa, odotan innolla <3 Love you!

torstai 30. toukokuuta 2013

Torstaissa jo mennään :)

Viikko on mennyt, ookoosti, mielessä pyörii kaikkee ikävää ja on tullut murehdittua paljon asioita. Mutta toivon, että ensiviikolla on parempi moodi, kun lähen minilomalle Helsinkiin.

Keskiviikon bodysteppi peruttiin, koska ohjaaja oli sairastunut, mutta me nohevat neitokaiset Marin kanssa päätettiin iskeä lenkki kamppeet niskaan ja lähtee lenkille täydelliseen säähän. Käveltiin Marin kanssa vajaa 1,5h oli oikein mukavaa ja terapeuttista jutella tyttöjen juttuja ja samalla sai hyvää hyötyliikuntaa sekä aurinkoa. Tänään kävin aamulla pika-salilla, tein vatsat, ojentajat, olkapäät ja hauikset, oon muuttanut ojentaja ohjelmaa siten, että teen dipissä ojentajien toisen osan eli 15, 12 ja 10 toistot, luoja, että se on hyvä liike!!! Ja sitten kävin solkussa (:D). Töitten jälkeen mennään ihanan Roosan kanssa vielä vesijuoksemaan tunniksi, odotan innolla!
Huomenna aamulla luvassa kuntosali käynti ja teen koko ohjelman mikä mulle on laadittu. Töitten jälkeen menen ystäväni Nooran luokse yöksi parantamaan maailmaa. Lauantaina onkin töitä ja treffeille meno Marin kanssa, mennään treffaa miun töiden jälkeen aurinkoa ja amarilloa :)

Toivottavasti mieli paranee ihanien neitokaisten ansiosta loppuviikkoa kohden.
Mulla on kyllä vannomatta, maailman parhaimmat ystävät. Love you all.






tiistai 28. toukokuuta 2013

Reeniä Reeniä!!

Salilla käyty! Jälleen loisto fiilis :)))) 
Takareisi on vähän kasvanut ja perse saanut vähän muotoa ehkä pikkasen jo :D kannattaa siis kyykätä ja prässätä :) voi kun tuo mahan retale häviäisi myös!



maanantai 27. toukokuuta 2013

Laihat, älkää ottako itseenne ;)

Amerikkalainen nettisivusto listasi syitä, miksi miesten kannattaa unohtaa laihat tytöt ja etsiä pyöreämpi tyttöystävä.
Länsimaisessa kauneusihanteessa ihaillaan laihuutta, ja julistetaan erilaisia dieettejä ja kuntoilukeinoja, joilla tuota ihannetta kohti päästään. Amerikkalainen nettisivusto on kuitenkin sitä mieltä, että miesten pitäisi ennemmin etsiä tyttöystävikseen pullukoita tyttöjä laihojen sijaan. Mielipidettä tuetaan kuudella perustelulla.
1. Pullukat ovat parempaa ruokailuseuraa
On suunnattoman tylsää mennä ravintolaan syömään ja tilata mehevä pihvi, kun kaloreja laskeva laiha seuralainen tilaa pelkän minisalaatin. Tyttö, joka ei ole neuroottinen kaloreista, on hauskempi ruokaseuralainen, ja hän myös jatkaa herkuttelua jälkiruualla.
2. Pullukat eivät ole petollisia
Jos joku laiha mallikaunotar tottuu kuulemaan jatkuvasti kehuja ulkonäöstään, saattaa hän ylpistyä sen seurauksena. Tuollaisella naisella saattaa olla kännkkä täynnä hänen kiinnostuneiden miesten numeroita ja saattaa jopa olla, että hän tapailee useampaa miestä samaan aikaan.
3. Pullukat ovat parempia sängyssä
Nämä asiat ovat tietysti yksilöllisiä, mutta moni mies on kertonut saaneensa parasta suuseksiä nimenomaan hieman kookkaammalta tytöltä. Syy tähän saattaa liittyä edelliseen kohtaan. Hoikat kaunottaret ovat tottuneet saamaan miesseuraa pelkän ulkonäkönsä avulla, pullukat joutuvat kehittämään muita avuja. Niihin kuuluu esimerkiksi estoton luonne makuuhuoneen puolella.
4. Pullukat eivät ole hauraita
Tikkulaihan tytön kanssa leikkimielinen painiminenkin voi olla haastavaa, koska mies saa pelätä, että tyttö menee rikki tai pahoittaa mielensä siitä, että hänen kampauksensa menee sekaisin. Monet pullukat eivät ole yhtä pikkutarkkoja.
5. Pullukat ovat hyvää kuntoilua
Jos mies on seksin aikana aktiivinen ja nostelee kumppaniaan, on luonnollista, että mitä painavampi kumppani on, sitä paremmasta kuntoilusta seksi käy.
6. Pullukat lämmittävät paremmin
Kun syksy viilenee ja talvi saapuu, on mukavaa, kun vieressä on joku, joka lämmittää. Luuta ja nahkaa oleva mallikaunotar ei todellakaan sovi lämmittäjäksi yhtä hyvin kuin hieman kookkaampi tyttö, jolla on enemmän lämmittävää pinta-alaa.

Hyvä paha viikonloppu!

Perjantainamenin aamulla salille ja aamulla oli myös aika ihotautipoliklinikalle, jossa todettiin mulla olevan nivelpsoriasis, mulla todettiin psoriasis joskus 10 vuotta sitten, kun mun sääret olivat ihan kauheassa kunnossa, mutta sen jälkeen kun se todettiin sillon 10 vuotta sitten ja sain siihen lääkekuurin niin se on ollut oireeton. Mutta perjantaina siis ihopolilla todettiin mun vasemman nimettömän kynnessä olevan psori ja siitä on aiheutunut nivel-psori. Oli kivaa saada diagnoosi, koska oon todella turhautunut ollut tämän sormen kanssa, joka on mennyt erittäin huonoon kuntoon ja se kipuilee älyttömästi. Tänään menen ottamaan siihen kortisonipiikkejä, koska lääkeitä mulle ei enää myönnetä, koska oon syönyt lääkkeitä kohta puolivuotta tuohon sormeen ja mun pakki ollu ihan sekaisin. Odotan kotiin myös lähetettä röntgeniin jotta nähdään ettei sormeen ole ehtinyt tulla nivelvaurioita pahimmassa tapauksessa. Mutta se siitä, perjantaina menin ystävien kanssa amarilloon syömään, ja söin kanasalaatin, namskis, amarillon kanasalaatti on vaan niiiin bueno. Sit käytiin tyttöjen kanssa vähän kruisailemassa ja menin kotiin... Nukuin äärimmäisen huonosti pe-la välisen yön, mun vammais-sormi v*ttuili todella pahasti sitä särki, jomotti ja se tykytti. Olin repiä sen pois kokonaan. Aamulla oli sitten aika mennä bodypumppiin, en olis jaksanut, koska sormi oli niiiin kipeä, mutta eipä ollut enää aikaa sitä peruuttaa joten sinne oli mentävä. No onneksi menin vaikka säätämistä oli tuon vammais-sormen kanssa. Mutta sain hyvän treenin tehtyä ja olin ylpeä itsestäni kun jaksoin mennä. Jumpasta suoraan menin mökille äitin ja isin luokse, mökillä istuin auringossa ja köllöttelin välillä vaan sohvalla, oli ihana levätä. Mökiltä ajelin kaupunkiin ostamaan karkkia ja sipsiä ja vuokraamaan elokuvia, koska mulla oli se herkuttelu päivä. Myös makkaraperunat meni nassuun iloisesti :D Sipsejä en sit jaksanutkaan syödä :(  Sunnuntaina aamulla heräilin ja lähdin sitten lenkille, shortsit ja toppi vaan päälle ja musiikki soimaan, menin jonkun 6km kävellen reippaasti ja välillä hölkäten, sit äiti otti kyytiin ja lähdettiin rääkkylään tätini luokse. Päivä menikin siellä ja nautin maitorahkaa ja mansikoita ja oli kivaa :) Rusketuskin tarttui kivasti lenkin aikana ja sen jälkeen aurinkoa ottaen! Viikonloppu meni äkkiä, ja olin eilen illalla niin väsynyt kun olin ollut koko päivän melkein pihalla joten 20:00 olin jo melkein unten mailla :D

Tää aamu alkoi kuntosalilla, hyvin väsyneissä merkeissä, mutta onneksi menin.
Herkuttelu päivä on ohi ja takaisin ruotuun! Aamu alkoi eilen jo puurolla kuten tänäänkin! Hyvä ruoka, hyvä mieli ja hyvä olo, näinhän se menee.


Tällä viikolla urheilua tulee seuraavat:
Maanantaina: Kuntosali
Tiistaina: Kuntosali
Keskiviikkona: Bodystep
Torstaina: Vesijuoksu
Perjantaina: Kuntosali
Sunnuntaina: Bodypumppi


pientä brunaa saatu

kesämökin näkymää

ihopolilla odottelua

Love Pink-legginssit, en saanut parempaa kuvaa bebasta :D


Onnellinen Bambi mökillä :)

perjantai 24. toukokuuta 2013

Viikonloppu ihanaa!

Ihanaa!!! Viikonloppu alkaa tänään! Ihan huikeeta!!! 
Eilinen zumba meni erittäin hyvin, ja oli erittäin hauskaa :))) hiki virtasi ja lantio heilui, tunti meni älyttömän nopeasti ja oli niin hauskaa :)) tämä aamu alkoi herätyksellä 06:15 ja ylös ulos ja salille, väsytti, myönnän, mutta menin silti! Sainkin tehtyä erittäin hyvän treenin ja jalkaprässissä paukkui uudet kymmenet (70kg) olin tyytyväinen itseeni ja olin ihan loppu treenin jälkeen :) salin jälkeen oli vuorossa solkku:)) aurinkoa sateiseen aamuun. Tänään luvassa on työpäivän jälkeen ystävän kanssa treffaamista! Huomenna on aamu pumppi 11-12 sit on vapaa viikonloppu :) 

Ihanaa viikonloppua kaikille !! Nauttikaa!!






torstai 23. toukokuuta 2013

Nyt jo torstai, mihin tää aika menee!

Tiistaina kävin vesijuoksemassa Marben kanssa tunnin ja oli hyvä olo sen jälkeen, menin kotiin ja söin, ruisleipää x 2 ja jogurtin ja teetä, oli hyvää ja uinnin jälkeen on aina tosi kova nälkä, en jaksanut tehdä mitään ruokaa, koska olin todella väsynyt ja meninkin jo nukkumaan 21:00
Keskiviikko aamui alkoi 06:15 herätyksellä ja vaatteet niskaan ja salille tekee perustreeni. Olkapäät x 2, ojentajat x 2, hauikset x 2, rinta x 2, jalkaprässi + vatsat. Treeniin meni tunti, ja sain tehtyä isommilla painoilla rinnan jeee :D Salin jälkeen olikin aikaa vielä ja meninkin solariumiin saamaan hieman rusketusta valkoiseen ihooni. Eilen menin töistä suoraan ystäväni Roosan luokse juhlimaan etukäteis syntymäpäivää grillauksen merkeissä, oli kivaa ja kummityttöni-Vanessa oli ihana <3 Roosan mies toimi grillimestarina ja loihti meille hyvät pöperöt.
Eilen tuli syötyä:

Aamupala: Kaurapuuro + kahvi + 2l vettä
Lounas: Abc:n kanasalsaa(siitä tullut uusi herkkuni) sisältää kaksi ohutta kananpihvia, ananas-salsaa, kasviksia ja salaattia(otan sen aina salaatilla), join rasvatonta piimää 2 dl.
Välipala: Banaani
Päivällinen: Puolikas makkara, 1 porsaan kasler pihvi + kurkkua, kirsikkatomaatteja, paprikaa.
Iltapala: Puolikas ruisleipä, voilla, juustolla ja kurkulla.

Aamulla vaaka näytti taas parempaa, painoa pudonnut nyt hitaasti mutta varmasti noin -3kg. Ja tästä 3 kilosta, on 1,5kg on pudonnut nyt 12päivän aikana. Olen tyytyväinen, koska nyt haetaan sitä loppuelämän elämäntapa muutosta ja opetellaan syömään terveellisesti ja oikealla tavalla.
Tänään alkoi myös ei-kivat naisten vaivat, joten sinnitellään herkkutuskien kanssa :D Mutta, lauantaina on minun sallittu herkuttelu päivä jolloin tulee kaksiviikkoa täyteen, etten ole herkutellut. Sitten herkkukielto jatkuu taas sinne asti kun lähden helsinkiin. Toki sielläkin kuten aina jokapäivä täytyy miettiä sitä mitä syön. Mutta mulla on itsevarma olo, että selviän haasteista ja houkutuksista, aijon kylläkin helsingissä lähteä ulos juhlimaan, ja sillon aijon myös syödä.

Mulla on itselleni pieni haaste, tavoite saada pois -10kg ennen thaimaata, ja olen siitä saavuttanut jo -3kg. Muille kesä tuntuu haasteellisesta painonpudottamisen saralla, itse en koe suurta ongelmaa, koska ensinnäkin olen melkein koko kesän töissä joten rutiineja on helppo silloin noudattaa.

 Tänään luvassa Zumba :) eli rasvanpolttoa. Kivaa!

Hauskaa torstaita kaikille, voikaa hyvin ja olkaa onnellisia ja muistakaa olla onnellisia, terveydestä, ystävistä ja perheestä <3

Ja Roosa-ystäväni, jos luet tätä, Maailman parhainta syntymäpäivää sinulle, olet mulle tärkeämpi kun tiedätkään <3




tiistai 21. toukokuuta 2013

Uusi viikko, ihania ystäviä! tykkään!

Uusi viikko alkoi eilisen tapahtuma päivän ansiosta hyvinkin vilkkaasti :) Töissä hurahti melkein 9h! No muta palataanpas lauantaihin! Lauantaina töitten jälkeen menin vesikkoon uimaan veljen perheeni kanssa, oli hyvin erillainen uintireissu, nimittäin leikittiin vaan ja hengailtiin :D Lauantaina mulla oli sitten maha tosi kipeä loppu illan ja olinkin tosi kalpea ja väsynyt, mahakin oli sekaisin, en oikein tiedä johtuuko tää nyt antibiotti kuurista vai jostain muusta. Mutta koko aika on maha vähän sekaisin. Sunnuntaina olin jo sitten parempana, ja jaksoin mennä bodypumppiin ja solariumiinkin :) Menin yksin koska sunnuntai suhina kaverillani oli muuta menoa <3 Illalla oli hyvä olo kun olin käynyt jumpassa ja söin kotona grillattua broileria ja yhen makkaran ja aurinkosalaattia ja jälkkäriksi maitorahkaa + pakastemustikoita, oli hyvää namskis.
Eilinen työpäivä meni juosten, jalat huuti hoosiannaa kun pääsin töistä, mutta ei auttanut, oli lähdettävä siltikin bodypumppiin :) Jumpan vedin täysiä ja oli super hyvä fiilis! Jumpan jälkeen menin ihanan ystäväni Siskon luokse ja hänen pienen 1-vuotiaan tyttärensä luokse, Netta-neiti oli täyttänyt 1-vuotta reilu viikko sitten joten hän sai avata minun lahjat. Syötiin yhdessä ja höpöteltiin tyttöjen juttuja ja aika meni kuin siivillä, niin kuin yleensä. Eilen tuli todella hyvä dokumentti ylen kanavalta 2 kello 22:00-23:00 / Cherry Healey: Itsetunto

Suosittelen lämpimästi tuon ohjelman katsomista!! Oli erittäin hyvä!!

http://yle.fi/ohjelmat/2145392

Tänään menen vesijuoksemaan Marin kanssa <3 Ihanuutta.
Ja huomenna pääsen suukottamaan kummityttöni Vanessan hengiltä <3

Tällä viikolla aijon urheilla:
Maanantaina: Bodypumppi
Tiistaina: Vesijuoksu
Keskiviikko: Kuntosali
Torstai: Zumba
Perjantai: Kuntosali
Lauantai: Bodypumppi

Viikonloppua odotan jo innolla, koska mulla ei ole töitä silloin!!!! Ja mun sallittu herkuttelu päivä on sillon! :D

Tiistaina 4.6 olis lähtö Helsinkiin! Ja lähden ti-ma ja oon maailman onnellisin kun pääsen näkemään Jasperia, Romeota ja Katjuskaa <3 Mulla ikävä ihan tuhottoman kova niitä poikia <3
aaaaw <3 Lähden Tiistaina 4.6 ajelemaan heti kun vaan töiltäni ennätän, toivon mukaan viimeistään 16:00, lähden pitkästä aikaa yksin ajelemaan, vähän jännittää, mutta enköhän mä selviä :)


Kiloklubi kertoi ensimmäistä kertaa viimeviikon jälkeen, että olin liikkunut oikein :D

Tällainen laiskimus makaili lauantaina sohvalla :)


lauantai 18. toukokuuta 2013

Härdelli!

Elämä on yhtä härdelliä ollut koko viikon! Kauhee kiire töissä, kun meillä alkaa maanantaina iso päivän kestävä tapahtuma niin oon joutunut kaiken järjestää pelkästään veljeni kanssa. Eilen olin töissä 8,5h ja pidin yhden 10min ruokkiksen, että vedin vaan ruoan nassuun! Töistä kun pääsin menniin rakkaan ystäväni kanssa salille(tein pelkästään saliohjelmani en edes lämpännyt, kun mulla oli jalat _todella_ väsyneet kun koko päivän jouduin juoksee myymälässä edes takaisin. Olin tosi väsynyt salilla, tykkään enemmän käydä aamulla salilla, jolloin olen pirteimmilläni ja sillon ei ole vielä ajatukset duunissa. No sain kun sainkin tehtyä treenini ihmeen kaupalla, mutta ei ollu sitä hyvää draivia päällä mikä normaalisti on. Salilta mentiin ihanaisen kanssa amarilloon ja söin valkosipulikanaa salaatilla, huh, se oli todella valkosipulinen :D mutta namskis, hyvää ja terveellistä!! Tänään työt alkoi tukussa käymisellä ja järjestämisellä maanantain asiakkaiden kahvitustilaisuus.. Nyt kaikki miltei valmista, ja pieni breikki nyt ja sitten ahertamaan kamppis hintalaput paikoilleen :) Töiden jälkeen menen veljeni perheen kanssa uimaan ja sen jälkeen luvassa erään ystävän kanssa treffit.

Eipäs muuta ihmeellistä, huomenna bodypumppiin ja vesijuoksemaan vakio sunnuntai seurani Marin kanssa <3 luvassa siis kikattelua ja urheilua :)

Ihanaa viikonloppua lukijat <3

torstai 16. toukokuuta 2013

Piloxing

Tervehdys ihanat lukijat! Noniin urheilusuorituksiin :) Kävin eilen ensimmäistä kertaa Piloxing tunnilla, tunnille mentiin paljain varpain. Tunti oli sekoitus nyrkkeilyä ja pilatesta. Ajattelin taas, ennen tuntia, että oon masentunut jos ei tuu hiki, no hiki tuli! Ekana lämmiteltiin kahden biisin ajan sellaista aerobicin ja nyrkkeilyn sekoitusta. Sen jälkeen tuli kaksi boxing osuutta, jossa nyrkkeiltiin, hypittiin, satsattiin, tehtiin kyykkyjä yms. Sen jälkeen tuli pilates osuus ja kyseessä siis kehonhallintaa jossa keskitytään niihin syvempiin lihaksiin, pilates on mielestäni vaikeaa ja vaatii hyvin paljon keskittymistä, rankan työpäivän jälkeen se oli hiukan vaikeaa, koska ajatukset juoksenteli joka paikassa, vaikka pilates on haastavaa, niin siitä tulee tosi hyvä olo ja lihaksissa on ihan uudenlainen fiilis ja hiki tuli pilates osuudessakin:D Sitten tehtiin vähän intervallia taas sitä hyppynarulla hyppimistä(kuvitteellinen hyppynaru) ja totesin, että olin valinnut aivan liian paskat urkkaliivit, koska tissit heitti kahdeksikkoa (:D) Tunnille kun tultiin ohjaaja sanoi, että virallisia juomataukoja ei ole, joten täytyy itse pitää huolta juomisesta. Tunnin jälkeen oli hyvä olo, vaikka väsytti mennä jumppaan. Jumpasta menin kotiin ja kotona söin pari leipää ja jogurtin ja rasvatonta maitoa ja suihkuun ja sänkyyn :) Kun harrastaa urheilua, ei tarvitse kovinkaan iltaisin unta etsiä.

Tänään aamulla herätys kello soi ja ylös, vaatteet niskaan ja hampaiden pesu ja salille. Salilla tein taas sen ohjelman, ja sainpa valita isompia painoja, joihinkin liikeisiin :) Jalkaprässi laitetta rakastan edelleen.
Tänään luvassa hieman sosiaalista elämääkin, töitten jälkeen menen näkemään ihanaa rakasta ystävääni <3

Ja mikä parasta, huomenna on perjantaina jolloin luvassa toisen hyvän ystävän kanssa treenailuja ja luvassa amarillon herkkuja(terveellisiä), CAN'T WAIT <3


Tää laukku myynnissä, ihan uusi EI aito Pradan laukku. Hintapyyntö 50€ toimitettuna. Väri ihana neon oranssi!



tiistai 14. toukokuuta 2013

i wanna learn to live healthy life

mie ihan oikeasti ja aidosti haluan oppia elämään terveellisesti ja oppimaan syömään ja tykkäämään monista kasviksista javihanneksista, mistä en niin kamalasti pidä. Oon oppinut pikku hiljaa jo syömään keitettyjä kasviksia, jokaisella lounaalla on lautasella keitettyjä kasviksia (jos ei niin sitten on salaattia). Oon oppinut syömään kaurapuuroa joka on huippu hyvää mielestäni aina ollut, ja on hyväksi masulle kun saa kuituja. Haluaisin oppia tekemään herkullisia ja terveellisiä vihannes ja kasvispainotteisia ruokia ja oppia syömään muutakin kun keitettyjä porkkanoita, kurkkua, tomaattia ja salaattia :D Eli mun täytyy löytää kokki-mies! Leipä on aina ollut mun rakastan herkkua, joten nyt oon koittanut ja onnistunutkin vähentää sen syöntiä, syön kerran päivässä 2-3 ruisleipä palasta tai sit en ollenkaan, ja mulle tää on huikee menestys, koska ennen söin leipää _aina_ ruisleipää syön päivällisen korvikkeena jos en jaksa mitään ruokaa tehdä :( Pyrin pääsemään tästä tavasta eroon, että en jaksa tehdä ruokaa, koska toki parempaa olisi syödä ihan kunnon ruoka jossa on vähän hiilareita esim riisin tai perunan muodossa ja lisänä lihaa + kasviksia. Pyrin menemään siihen suuntaan. Haluaisin oppia syömään, munakoisoa, parsaa, lanttua(tykkään raakana), kukkakaalia(tykkään raakana) jne. Jospa tässä koittaisi totutella pikkuhiljaa syömään noita kasviksia ja vihanneksia, joihin täytyy vain totutella ja pikku hiljaa oppia sitä kautta niitä syömään. Ajattelin viikonloppuna ostaa maitorahkaa ja tuoreita mansikoita ja syödä iltapalaksi semmoisen setin :)
Ruoalla on tosi suuri merkitys omassa olossa, mitä paremmin, terveellisemmin ja oikeaoppisimmin syön, sitä paremmin minä voin!

Eilen lähti tilaukseen ebaystä: Ihana Victoria Secretsin Pink huppari sekä legginssit! Jos eivät ole hyvät laitan ne tänne myyntiin :)

Eilen töiden jälkeen en olis ollenkaan jaksanut mennä combattiin, mutta pakkohan se oli kun se oli päätetty ja suunniteltu, että sinne menen. Onneksi menin, tuli niin hiki, että oksat pois ja hikoileminen on aina ihan huippu :)) Kotona olinkin vasta 20:00 ja syömään ja suihkuun ja sänkyyn odottamaan nukku-mattia.

Aamu alkoi kuntosalilla, oli tosi kiva fiilis lähtee salille tekemään treeniä :) En jaksa kirjoitella taas, että mitä tein siellä ja millä painoilla, koska treeni on nyt aina tuo sama. Mulla meni tuohon treeniin 1h ja mulla oli aika hyvin aikaa jälellä joten tein vielä ylimääräisen treenin jalkaprässissä kun sitä laitetta niin kovasti rakastan :D

Ihanaa tänään päästä töistä kotiin suoraan!!! Huomenna luvassa aerobinen treeni, piloxing.






maanantai 13. toukokuuta 2013

Viikonloppu ja äitienpäivä

Viikonloppu meni oikein mukavasti :) Perjantaina pääsin töistä ja kävin hakemassa Roosulin meille, siinä yhdessä laittauduttiin ja juotiin siideriä ja jutusteltiin, oli oikein mukavaa laatuaikaa ihanan ystävän kanssa. Pari kaveria tuli käymään meillä myös ja lähdettiin sitten kimpassa käymään baarissa. Hauskaa oli, mutta raskaan työviikon jälkeen rupes silmä luppasemaan jo 02:00 jälkeen :) Joten lähdettiin kotiin! Lauantai aamuna oli kiva herätä ilman suurempia oloja :) Joten lähdettiin intersporttiin ostoksille kun siellä oli kaikki -20% plussakortilla! Joten mukaan tarttui peak performancen huppari ja ihana uusi hikipanta! Huppari on harmaa jossa on turkoosit nauhat ja pinkki P-painettuna rintaan, tosi laadukas! Hikipanta on pinkki jossa on valkeita palloja. Näistä ei ole vielä julkaisu kelvollista kuvaa :D Lauantaina mentiin vielä äitin ja isin kanssa citymarkettiin ja ostettiin iso kasa ruokaa, äitienpäivää varten :) Olipa meillä hauska reissu! Sitten mentiin kotiin ja ruvettiin katsomaan elokuvaa(kohtalokas syrjähyppy) ja nukahdettiin kaikki elokuvan aikana sohvalle :D sen jälkeen lähdinkin hakemaan ruokaa (oli minun sallittu herkuttelupäivä) ja söin isot makkaraperunat, namskis! Oli mukava päivä kaiken kaikkiaan! Sunnuntaina olikin aikainen herätys ja ruvettiin touhuamaan perheen voimin, äitille annoin lahjaksi kampaajalle hiustenvärjäykseen lahjakortin sekä varpaan kynsien geelaukseen :) Hän oli hyvin otettu lahjasta. Sitten vanhemmat rupesivat grillaamaan kun veljeni tuli perheineen meille syömään, itse söin yhen perunan ja yhen makkaran vaan, koska olin hetkeä ennen vasta syönyt aamupalan :D Grillauksen jälkeen lähdettiin ajelemaan äitini kanssa kohti mummolaa Rääkkylään. Mummo sai lahjaksi kaappipakastimen joka täytyi minun raahata sisälle yksinään, ja oli muuten homma! Mummon luokse tuli vielä rakas tätini. Mummon luolta pyörähdettiin pikaisesti vielä tätini luona. Sen jälkeen tuli jo kiire koska mulla alkoi jumppa 16:00. Jumppaan suunnattiin yhdessä Marin kanssa, ja oli kiva jutella ja nähdä häntä <3 Jumpan jälkeen menin kotiin ja tuli illalla syötyä hieman liikaa, ruisleipää (rakastan) ja tänään olo olikin hyvin turvonnut. Mutta nyt alkaa haaste, terveyskuukausi, lupaan olla kuukauden käyttämättä alkoholia ja lupaan, että seuraavan kerran syön herkkuja vasta kahden viikonpäästä(sallin itselleni herkuttelu päivän) aijon harrastaa liikuntaa vähintään 5-tuntia viikossa ja noudattaa myös uutta ohjelmaani 2krt viikossa. Kirjoitan alle vähän ruokaohjelmaa mistä tää kuukauden ruokailut koostuu.

Aamupala: Kaurapuuro+kahvi+2litraa vettä.
Välipala: Omena tai banaani.
Lounas: Jotakin lihaa+salaattia+kasviksia
Välipala:Omena tai banaani.
Päivällinen: Kotiruoka (esim 2perunaa, kananrintapihvi, ja salaattia) +rasvatonta maitoa urheilun jälkeen.

Tällä linjalla mennään seuraava kuukausi.

Wish Me Luck! 

Tällä viikolla urheilut on seuraavat:
Maanantaina: Bodycombat(60min)
Tiistaina:Kuntosali(noin 60min)
Keskiviikkona: Piloxing(60min)
Torstaina: Kuntosali(60min)
Perjantaina: Välipäivä
Lauantaina: Välipäivä
Sunnuntaina: Bodypumppi (60min)+ vesijuoksu (60min)

Urheilua tulle tälle viikolle 6-tuntia, ja olen itseeni tyytyväinen, muutoksia ohjelmaan saattaa toki tulla, mutta alustavasti näin.

Onni kävi juhlmissa Mummoa meillä kotona <3











perjantai 10. toukokuuta 2013

Helatorstain tunnelmia!

Helatorstai alkoi aamulla herätyskellon soidessa ja ylös sängystä, vaatteet niskaan ja kuntosalille. Salilta löysin oman kuntosaliohjelman minkä Riikka oli minulle tehty. Aloitin lämmittelyllä juoksumatolla ja sain hyvän hien pintaan. Sen jälkeen siirryin tekemään ohjeen mukaan pystypunnerruksia, vipunostoja, haiuksia, rintaa, ojentajia yms. Jokaiselle kohdalle (esim hauikselle) oli tehty kaksi eri liikettä. Tein myös sata vatsaa lattialla matolla ja sen jälkeen selälle liikkeet ylätaljassa. Mulla oli jalat erittäin kipeät vieläkin tiistain salista :D joten keskitin treenin yläkroppaan, mutta lähtiessä mun oli pakko mennä tekee jalkaprässiin vielä tekee edes sillä jalat, rakastan sitä laitetta :D Mulla oli todella kipeet kädet tuon treenin jälkeen ja oli hankala saada painot nostettua prässiin kun kädet tärisi :D Aijon ensikerralla tehdä prässissä vielä isommilla painoilla koska fiilis jäi sellaiseksi että pystyn isommillakin tekemään. Salin jälkeen olo oli loistava, ja sen jälkeen suuntasin hakemaa Marin <3 ja suuntasimme vesikkoon vesijuoksemaan, juostiin tunti ja sen jälkeen kylvettiin ja olo oli mitä mahtavin! Kotiin menin söin myöhäisen aamupalan, ja rupesin leipomaan äitienpäivä kakkua tärkeimmälle ihmiselle :) Tein kakkupohjan valmiiksi ja lauantaina sitten illalla kakun täyttö :) Tänään luvassa ulos lähtöä ihanan ystävän kanssa! Nyt tulee urheiluun tulee parin päivän tauko, lepopäivät ja sunnuntaina taas pumpin pariin!

Anteeksi, että asukuvia ei ole nyt tulossa, johtuu siitä, että oon juossut urheiluvetimissä :D

Mutta mukavaa Viikonloppua lukijat <3

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kuntosaliohjaus + bodypumppi

Heipparallaa lukijat! Palataanpas sitten eiliseen kuntosaliohjaukseen :D Nyt jo naurattaa, mutta eilen ei vielä naurattanut. Menin salille ja heti ihana ohjaaja tuli ja vinkkasi, että mee lämmittelee että hän tulee perässä. Noh lämmittelin juoksumatolla reippaasti kävellen ja välillä hölkäten noin 20min. Sitten ohjaaja Riikka tuli siihen ja käytiin mun paperit läpi ja toiveet mitä haluan kehittää itsessäni ja muita taustoja. Kerroin, että haluan tiettyihin paikkoihin lihasta ja toisaalta sitten kiinteytyä. Noh lähdettiin sitten tekemään smithillä kyykkyjä, Riikka neuvoi, että otetaan isot lihakset käyttöön jossa saan myös sykkeen ylös, laite oli mulle uusi tuttavuus, mutta olen kuullut siitä. Joo sain neuvot, että jatkossa tehdään kolme sarjaa( 15, 12 ja 10) ja viimeiset toistot tehdään hampaat irvessä. Smittikyykky laite oli mulle uusi, niin jouduin vähän hakemaan sen kanssa sitä asentoa, ja mua pelotti, että multa lähtee jalat alta ja tapan itteni vaikka siinä laitteessa on toki se stoppari, että se pysähtyy jos niin kävis, tätä laitetta haluan päästä pian taas testaamaan. Jalkaprässi laite oli suht tuttu, mutta tässä työnnettiin kohti kattoa, tää tekee niiiin hyvää reisille! Tappo laite! (hyvällä tavalla). Riikka kyseli paljon mitä liikkeitä teen normaalisti salilla ja ilahtu siitä, että teen miltei kaiken vapailla painoilla koska hän sanoi, että sillä saapi parhaiten yleensä tuntuman ja eipähän myöskään tarvitse jonotella laitteisiin :) Hän myös neuvoi missä suhteessa kannattaa harrastaa liikuntaa, hänen neuvo oli, että viikolla voisi olla kokonaan 2 aerobista treeniä juuri esim ryhmäliikuntaa combattia/steppiä/spinningiä ja sitten 3 lihaskuntotreeniä esim kaksi salia tai kaksi pumppia. Hän myös sanoi, että jos menen peräkkäisinä päivinä salille tai salille ja pumppiin, niin käytän vähän eri voimavaroja, esim salilla enemmän keskityn jalkatreeniin ja vatsaan ja seuravaana päivänä sit pumpissa teen pienemmillä painoilla jalat ja suuremmilla kädet :) Ihanaa oli saada vinkkejä en koskaan ollut edes ajatellut moista. Hän myös sanoi, että suosittelee, että viikossa olisi kaksi lepopäivää, ja jos ne tuntuu työläältä(:D) niin kevyt kävely lenkki. Uusia liikkeitä käytiin salilla läpi ja myös tuttuja liikkeitä. Kysyin häneltä pumppiin liittyen pari neuvoa kulmasoutuliikkeisiin, koska en saa niissä tuntumaa, mutta kuntosaliohjauksen jälkeen kun menin pumppiin ja olin kuoleman rajamailla niin sain sen tuntuman pumpissa sinne selkäänkin.
Tuntien jälkeen olin niiiiin poikki, mie vaan vapisin ja tärisin ja äiti oli vähän huolissaan kun haki tyttärensä kotiin foreveriltä kun täytyi ajaa pikku teitä kotiin kun miuta oksetti ihan vaan pikkasen kuntosaliohjauksen ja pumpin jäljiltä, äiti hoki koko matkan"onko tuo nyt normaalia, olisit sanonut että nyt sattuu:D nyt lopetetaan"pitäskö sinne soittaa ja varmistaa, että onko tuo normaalia" :D Mulla meni kotona puoli tuntia että pystyin ruveta syömään, heti vedin rasvatontamaitoa(toimii kuulemma parhaana palautusjuomana) ja sit vaan makasin ja koitin saada jotenkin vapinan loppumaan, sitten kun sain syötyä niin olo helpotti hieman, mutta jalat oli tulessa koko illan ja tänään kävelen kun olisin jäänyt eilen auton alle :D Nukuinpa muuten erityisen hyvin ja aamulla oli niin levännyt olo :) 

Tänään menen salille tekee vähän aerobista jonka jälkeen menen Sh'Bam tunnille eli luvassa pelkästään aerobista :) Salille menen siksi ennen sh'bamia koska tunti kestää vain 45min joten haluan saada tunnin täyteen aerobista.
Illalla pääsen harjoittamaan sosiaalista elämää näkemällä ystävää <3
Huomenna on vapaapäivä,joka tarkoittaa kohdallani kuntosalia uuden ohjelman kanssa sekä salin jälkeen menen vesijuoksemaan tunniksi ja äitienpäiväkakun pohjan leipomista!

 

SH'BAM on hikeä hittien yllä

Hauskanpitoa musiikin tahtiin, tanssimista ilman tanssitaitoakin, runsasta hikoilua ja iloista rasvanpolttoa. Kuvaus sopii zumbaan, mutta myös uuteen tulokkaaseen SH'BAMiin. Se taas sopii niille, jotka haluavat lattarimusiikin sijasta hikoilla listahittien tahtiin.

Tällaista luvassa siis tänään :)

Ihanaa loppuviikkoa kaikille <3

Pari kuvaa lisään kiteytettynä mitä ajatuksia pyörii mielessä.

 



 
 



tiistai 7. toukokuuta 2013

sairastuminen ja ihme parantuminen :D

Menin eilen töistä äitini kanssa syömään kanasalaatit ja sen jälkeen kotiin lepäämään. Päätäni särki, poskiontelot olivat tukossa ja väsytti ja lihaksia särki. Kotiin menin ja makasin sohvalla peiton alla ja sen jälkeen kuumaan suihkuun. Illalla olo oli tosi kurja. Join eilen paljon vettä ja söin paljon salaattia ja hedelmiä ja join appelsiinimehua sokeroimatonta jotta saisin mahdollisimman paljon vitamiineja. Mun pelastukseni on mulle reseptillä määrätty nenäsumute, joka on tarkoitettu mun herkästi tukkoon meneville poskionteloille. Illalla otin kunnon annoksen lääkettä ja join paljon vettä ja sumuttelin nenääni ja kävin nukkumaan ja aamulla kun heräsin niin tadaa, olo oli miltei normaali :D pikkasen väsyttää ja on vetämätön olo, mutta huikee muutos eiliseen. Mulla on niin jännä ollut tää flunssa homma tänä vuonna. Jos palataan vuoteen 2010 ja aijemmat vuodet niin, mulla oli perus 5krt vuodessa poskiontelontulehdus. Vuonna 2011 tein pienen parannuksen elämäntapoihin ja mulla ei ollut kertaakaan sinä vuonna poskiontelontulehdusta(oli joku kerran vuodessa oleva perus flunssa) Vuosi 2012, jälleenkään ei poskiontelontulehdusta (perus flunssa oli jossain vaiheessa, mutta ei suurempaa tautia). Tänä vuonna mulla on ollut nyt kaksi kertaa tälleen semiflunssa, tunnen oloni kipeäksi ja nenä menee tukkoon, mutta aamulla ei taas mitään :D hyvähän se vaan on. Toki toivon, että jos mulle yrittää tauti tulla niin tulis oikeesti kunnolla eikä tälleen yhden päivän vetämätön olo. Noh toki on kiva, että oon oikeesti super terve nykyisin, ei oo kurkku kipee, ei oo kausi influenssia, ei oo ollut noroa eikä mitään muutakaan kun pari pientä nuhaa parin vuoden aikana. Oon varma myös siitä kun lopetin tukapanpolton joskus 2011 vuonna niin silläkin on merkitystä. Toki poltan kun olen humaloitumassa mutta muuten enää en!

Eilen olin aika tyytyväinen ruokailuuni:
Aamupala: Kaurapuuro + kahvi + 2L vettä
Välipala: Omena + pätkis(:D)
Lounas: Kanaa salaatilla ja kasviksilla sekä salsalla + moniviljaleipä voilla ja lasillinen rasvatonta piimää
Välipala: Omena + 3dl puristettua appelsiini mehua sokeroimatonta
Päivällinen: Kanasalaatti + iso pepsi maxi
Iltapala: kaksi ruispalaa voilla ja juustolla(17%) + kuuma kaakao(veteen tehtynä :D) +  litra vettä.
Pätkis ja kaakatti vaan sen takia kun olin kipeä :D joo joo seli seli.

Kyselin eilen että miten määritellään se, että ei kannata mennä urheilemaan? Minä kuka oon liikkunut vielä suhteellisen vähän noin 8kk niin on vaikea määritellä se että olenko miten kipeä saako tässä tilassa urheilla vai ei? Tässä mulla on vielä hakemista. Ja mulle tuli illalla maailman huonoin omatunto kun en mennyt pumppiin vaikka olin tosi poikki. Tää on inhottavaa. Tänään mulla on kuitenkin se kuntosali valmennus 15:30 ja sen jälkeen jos vointini pysyy hyvänä niin menen vielä steppiin.

Onko teillä jotain neuvoja miten määritellä oma vointi, voiko urheilla vai ei?

maanantai 6. toukokuuta 2013

En kestä!

Nyt en kestä! Mulle tuli flunssa! Mulla piti olla urheilun täyteinen viikko!!! nyt oon töissä ja vedän ihan raivona vettä ja otan c-vitamiinin yliannostuksen ja kieltäydyn sairastumasta koska mie haluan tänään mennä pumppiin!!!!!!!!!!!!
Ilmoitan heti miten käy!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Who i need to be?

Oon tässä pohtinut tänään sitä, että mitä kaikkea "olen valmis tekemään siihen nähden että olisin hoikka", oon löytänyt urheilun ilon ja aijon pitää siitä kiinni, mutta teen sen kyllä edelleenkin siksi, koska mulle tulee siitä hyvä olo, tärkeintä mulle ei edelleenkään ole se, että minun on pakko olla laiha ja timmi. Tottakai se kolkuttelee takaraivossa, että jos olisin joskus tuon näköinen, niin olisinko onnellisempi? Mutta oon melkein satavarma, että sen onnen täytyy tulla jostain muualta kun siitä että näkyy vatsalihakset? Jos olen väärässä hihkaiskaa. Mutta kun oon nähnyt monta kaunista upeaa naista ulkoisesti ja kuulllut, että eivät he ole onnellisia, he löytävät koko aika itsestään jotain "uutta" vikaa se on surullista. Tiedän toki, että onnellisuus on kokonaisvaltainen asia elämässä. Mutta se mitä minuun tulee niin en tiedä olenko ihmisenä niiin kunnianhimoinen ja kaikki tai ei mitään asenteella eteenpäin, että tekisin kaikkeni ollakseni laiha? Haluan näyttää terveeltä ja olla terve, haluan voida ja näyttää hyvältä, mitä se sitten ikinä onkin, kauneus on katsojan silmissä? Mulle on joskus sanottu että " sulla on sellainen kroppa josta ei voi tulla pientä ja laihaa" en tiedä onko se totta, mutta jotenkin oon aina ollut sitä mieltä ja turvautunut siihen, että minusta ei voi tulla sellaista ja ehkäpä siksikään en "haaveile" niin paljon kun muut että olisin laiha.
Mutta onko oikeesti tän päivän yleinen ulkonäköihanne olla laiha? Oma ulkonäkö ihanteeni on vain hieman erillainen.
Onko se elämä kivaa jossa punnitaan vaa'an kautta jokainen suupala? Itse koen asian hieman toisella tavalla, niin, että mulla on yksi ainut elämä ja en halua punnita jokaista suupalaani ja olla totaali kieltäytyjä kaiken suhteen. Toki itsekin seuraan mitä syön ja katson mitä suuhuni laitan, sillä mun kehossa näkyy heti se, jos oon poikennut minun perus ruokavaliosta, mutta pointti tulee tässä jos mun tekee huomenna päivällä syödä sukulaku, niin sen syön, tuntematta siitä huonoa omatuntoa.
Mutta Katsotaan miten tästä jatketaan :) Jokainen tietenkin tekee elämällään niin kuin haluaa, ja mistä tulee onnelliseksi, mutta muistakaa myös oikeasti nauttia elämästä ja olkaa itselleen armollisia. Ja minä pidän pääni pystyssä ja nautin matkasta minne ikinä se minua viekin :)
Ja muistakaa lukijat, todellinen kauneus on muutakin kuin hyvä ulkonäkö, todelliseen kauneuteen tarvitaan myös kaunis sisältö <3






lauantai 4. toukokuuta 2013

Töitä töitä töitä

Eilen töistä suoraan menin vesikkoon vesijuoksemaan ja tunnin vesijuoksin ja sit piti lähtee kun olin jo ihan ryppyinen kun rusina :D Vesikosta menin suoraan kotiin ja maailman paras äitini oli tehnyt mulle ruoan valmiiksi, hän tietää, että mulla menee päivät pitkiksi niin hän sitten tukee omalla tyylillään :) Tosissaan eilen tuli taas 12h pituutta sille kun lähdin aamulla kotoa salille-töihin-uimaan. Mutta kuulkaas, kyllä muuten nukutti hyvin :) 22:15-06:50 :) Tänä aamuna kun heräsin niin mun yläkroppa huusi armahdusta aamun salista, mutta huusin takas, että nyt mennään taas :D (Mulla on siis järkkykipeet lihakset) Aamulla ei siis edes väsynyt, vaan ampaisin ylös sängystä, heitin vaatteet niskaan ja aamusalille :) Salilla oli ihana rauhallista kun olin yksikseni siellä sen 20min!!!! Nyt mulla on YBER kipeät kädet enpähän muuta sano, mutta joo tervettä kipua. Huomenna luvassa bodypumppi, i love bodypumppi! Ensi viikkoa odotan innolla koska pääsen ryhmäliikuntatunneille taas!!! :)) Ja tosiaan tiistaina se kuntosaliohjaus, en tiiä oonko innoissani vai en. Noh siitä sen näkee. Tänään menen ystäväni perheen kanssa syömään raxiin, olen tänään syönyt aamupuuron ja banaanin ja tietty 2litraa vettä, en syö muuta ennen syömään menoa jotta ei mee kalorit ihan kohti taivasta kun meen raksiin jossa siis syödään pitsaa. Ideana kuitenkin on joka päivä, että niitä kaloriylityksiä ei tulisi ja pysyisi kohtuullisena joka päivä. Raksi on pahapaikka kun siellä saa syyä niin paljon kun haluaa, mutta oon onneks oppinut kuuntelemaan omaa kehoa, ja syömään hitaasti ja niin ettei sitä järkkyä ähkyä tulisi. Ja tänään en syö illalla enää _mitään_.

Vesijuoksu kehittää lihaskuntoa ja yleiskuntoa

Vesijuoksu kehittää hyvin yleiskuntoa eli hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä, koska vedessä juostessa kaikki kehon suuret lihakset toimivat tehokkaasti. Tällöin syke on helppo nostaa ylös.
Vesijuoksun avulla voi parantaa lihaskuntoa kokonaisvaltaisesti, sillä vedessä juostessa elimistön lihaksia käytetään hyvin monipuolisesti. Vesi on noin tuhat kertaa tiheämpää kuin ilma, jolloin se toimii hyvänä vastuksena ja kehittää lihaskuntoa.
Vesijuoksu on tehokasta, koska vesi vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistön lisäksi tuki- ja liikuntaelimistön ja hermoston toimintaa ja auttaa pitämään yllä hormonitasapainoa.
Vedessä liikkuminen on tehokasta myös painonhallinnan kannalta, sillä ihminen kuluttaa vedessä energiaa huomattavasti enemmän kuin kuivalla maalla. Vesiliikunta lisää lihasmassaa ja kiinteyttää siten lihaksi
a.



perjantai 3. toukokuuta 2013

Back to Normal

Eilen menin töistä kotiin ja tehtiin äipän kanssa lämppäreitä :) Mun teki superisti mieli pitsaa mutta päätin tehdä pikkusen terveellisemmän vaihtoehdon, koska oli järkkyturvotus vapusta. Joka on aika outoa, koska oksensin kuitenkin 3-kertaa keskiviikon krapuloissa ja oli kuivakka olo, mutta joo se oli se neste pöhö :D Tehtiin lämppäreitä ruisleipään johon laitoin ketsuppia pohjalle, ohuen ohueita saunapalvikinkkuja, sen päälle kevyt meetwurstia, sitten ananasta, tomaattia, oreganoa ja juustoa. Ja eikun uuniin 200C ja 15min. Lämppärit oli tosi täyttäviä ja kaksi riitti saamaan mahan täyteen ja siihen oloon, että pitsan himo oli selätetty. Tiedän kyllä, että lämppärit olivat suolaisia ja rasvaisia, mutta varmasti parempi vaihtoehto pitsalle :) Illalla siivoilin vielä huonetta ja rupesin tankkaamaan itseeni sitruuna vettä, koska kehoni huusi vettä, olin harmaa väriltäni ja vatsa ei toiminut. Noh 2 litraa tankkasin ja tuli hyvä olo! Illalla alkoi masennus, että en jaksanut mennä pumppiin, äiti sanoi ihanasti, että hei, välillä on hyvä höllätä, koska oon käynyt paljon. Noh päätin, että väsymyksen takiako jään kotiin lepäämään enkä saa viikko tavoitetta täyteen? Ja aamulla herätyskellon soidessa 07:00 suuntana oli kuntosali ja yläkroppa treeni. Menin juoksumatolla kävellen ja hölkäten 10min ja sen jälkeen tein , haiukset, ojentajat, vipunostot, vatsat, rinnat, ja pystysoudun ja oli hyvä treeni! Kävin siis ekaa kertaa Forever Joensuun-salilla, paikka ei tunnu ihan täysin omaltani, tää varmaan johtuu taas siitä huonosta itsetunnosta, koska koko aika ajattelen, että ne hyvän-näköiset treenatut ihmiset tuijottaa ja ajattelee "mitä toi pulla täällä tekee" joudun työntää näitä ajatuksia syrjään koko aika ja keskittymään vaan itseeni. Kun normaalisti käyn salilla käyn Vetrean-salilla niinivaaralla, siellä oli aina lisäkseni vain vanhoja ihmisiä :D Tunsin oloni, että kukaan ei arvostele siellä, mutta onhan siellä pienet puitteet, verrattuna Foreveriin. Foreverillä oli paljon uusia mielenkiintoisia laitteita, mutta pysyin omissa tutuissa laitteissa, noh ensiviikolla on se kuntosaliohjaus, hän varmasti sitten auttaa uusien laitteiden kanssa jos ei niin viimeistään nyhdän salille Marin tai Roosan niin saan henkilökohtaista opastusta:) Töitten jälkeen on tänään luvassa vesijuoksua ja uintia. Kiva saada aerobista liikuntaa, joka on tärkeää minulle, koska rasvanpoltto on tärkeää! Vesi on muutenkin elementtinä ihana, se rentouttaa ja ei rasita niveliä :) Ainakin tunnin uintisessio siis edessä ja sen jälkeen saunaan :)
Huomenna on aamulla luvassa salilla käynti jälleen kerran! Ja sunnuntaina pumppi! Eli tälle viikolle tulee 2h aerobista ja 3h lihaskuntoa. Jatkossa haaveena/toiveena, että molempia olisi samanverran! Mutta ensiviikolla tähän tulee muutos :)
Viikonloppuna aijon vain olla kotona ja töissä ja kerätä voimia uuteen viikkoon :) <3

Oon tässä saanut parinpäivän aikana palautetta blogistani/itsestäni, baarissa sain yllättävän tiedon, että eräs ihanainen lukee blogiani! Ja eräs ystäväni oli maininnut minut blogissaan, ja nosti siellä minulle hattua koska oon löytänyt sen liikunnan ilon (en edes tiennyt hänen lukevan blogiani) mutta ihanaa oikeesti, oon niin otettu, ihanaa, että joku lukee tätä, tää on minulle kuitenkin kun päiväkirjan kirjoittamista, ihana kuulla, jos oikeasti miusta joku on ylpee.



Maanantaina combattiin menossa!




MUTTA NYT KAIKILLE TASAPUOLISESTI IHANAA VIIKONLOPPUA <3

torstai 2. toukokuuta 2013

VAPPENDAAALI!

Olipahan vappu! Maanantaina menin töistä combattiin ja oli kivaa jälleen kerran! Jumpan jälkeen menin kotiin ja siskoni oli tullut helsingistä joensuuhun ja hänelle napsahti rusketuksen laitto! Illalla katsottiin sitten vielä elokuvia yhdessä! Tiistai ja vappuaaton aamu meni kampaajalla ja Top Beautyn Johanna loihti tukkani taas kuntoon ja värina toimii musta, rakastan mustaa tukkaa! Kampaajan jälkeen mentiin ystäväni kanssa kaupungille ja hotellihuoneeseen mikä oltiin varattu ja ystäväni jäikin sitten yöksi sinne. Laittauduttiin yhdessä hotellilla ja muitakin tyttöjä sinne tuli. Sieltä lähdimme Amarilloon syömään 19:30 ja oli ruoka oli hyvää ja tuli kumottua pari juomaakin :) Syönnin jälkeen me tytöt mentiin vielä hotelliin josta suuntasimme baariin. Baarissa tuli juotua usea skumppa pullo ja olinkin aika huppelissa ja lähdin ennen ystävääni hotellille nukkumaan :D Aamulla herätyskellon soidessa lähdimme suihkun kautta aamupalalle ja namskis, oli super hyvää :) Eilinen meni oikeastaan nukkuessa ja oksentaessa, mulla oli ihan järkky krapula ja oksensin vielä 15:30 :D Illalla sain onneksi syötyä mutta en paljoa, maha oli kipeä ja kurja olo. Tänäänkin vielä on närästänyt ja huonoa oloa, joten skippaan tämän päivän pumpin. Mulla on nyt vähän kiukkua, mulla on paljon kivempaa nykyisin olla selvinpäin ja urheilla ja viettää terveellistä elämää(jossain määrin) nyt kiukuttaa kun turvottaa ja väsyttää ja en jaksa mennä pumppiin. Ärsyttää. Haluan oman oloni jo takaisin.
Huomenna menen vesijuoksemaan ystäväni kanssa, kiva saada jotain vesiurheilua! Lauantaina menen aamulla salille ja sunnuntaina on pumppi. Koitan lenkkeillä vielä tällä viikolla tunnin, jotta saan 5h liikuntaa tälle viikolle.

Sellaista, vappu oli kiva ja kiitos keiden kanssa sitä sain viettää. Miun ystävät on ihania. Love you all.