sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ihana eilinen ilta!

Oli niin mukavaa eilen! Menin aamulla salilla taas 06:00 jälkeen ja oli hyvä treeni! Salilta töihin ja töistä rakas ystäväni Sisko tuli hakemaan minut töistä ja mentiin syömään :) syömästä mentiin Siskon luokse ja katsottiin telkkua ja juteltiin! Olen siis tämän ihanan neidon kaaso kesänlopussa. Sitten ruvettiin laittautumaan ja juomaan oli erittäin mukavaa! Hyvissä ajoin lähdettiin sitten Elina-laivalle jossa meitä olikin ihanan iso tyttöporukka, minä, Sisko, Roosa, Noora, Saara ja Asta <3 aaw, ihanat ystäväni! Elina-laivalta lähdettiin sitten gloriaan ja gloriasta mentiin ilonaan, ilonassa me ei oltu sitten kun alle 1,5h uni rupes painamaan päälle ja oli aika lähteä kotiin. Meinasin käydä grillin kautta mutta maltoin mieleni ja odotin tähän päivään, jolloin saan syödä vapaasti:)))) Huomenna tietenkin takaisin ruotuun, mutta tänään unohdetaan urheilu ja terveellinen elämä.

Girls and drinks <3 



perjantai 28. kesäkuuta 2013

Hypoxin puoliväli !!!

Eilinen aamu alkoi kuntosalitreenillä ja se sujui hyvin, oon niin oppinut tykkäämään taas tuosta kuntosalista ja on niin kiva olo kun tuntee itsensä voimakkaaksi. Mutta mulla on kyllä tosi kova ikävä bodypumppia ja muita ryhmäliikunta tunteja kun ne ovat nyt jääneet vähemmälle hypoxin takia. Eilisen työpäivän jälkeen menin ystävieni kanssa syömään ja ruokani oli vaihteeksi kanasalaatti. Sen jälkeen kokoonnuttiin ystäväni luokse ystävien kanssa ja tyttöjen juttuja tehtiin, värjättiin hiuksia ja puhuttiin miehistä :D illalla menin aika myöhään kotiin ja suoraan nukkumaan! Aamulla herätessä heti oli mielessä hypoxi ja puolivälin mitat, käääk. Menin hypoxiin ja mitat otettiin 3 eri kohdasta vatsan alueelta, lantio, vyötärö ja keskimaha :D oli lähtenyt -7,6cm kokonaisuudessa ja painoa oli on pudonnut hypoxin aloituksesta -2kg. Olen ihan tyytyväinen, jos miettii, että jos olis mahdollista, että 3 viikonpäästä olisin taas -2kg ja taas -7,6cm. Painoa tämän aamun mukaan on nyt pudonnut -5,5kg. Tuntuu hyvältä, mutta jotenkin kaukaiselta siitä mitä haluaisin painaa. Tiedän, että tää on elämäntapamuutos, mutta on tää myös rankkaa mielelle etenkin. Odotan sunnuntaita, että saan syödä oikeesti odotan sitä, ja tiedän, että on hölmöä elää niin että odottaa vaan sitä päivää kun saa syödä, vaikka en oo totaali kieltäytyjä ollut tähänkaan asti niin silti, joka kerta se on mielessä kun on nälkä, että syödään terveellisesti ja ei jälkiruoille ja herkuille. Olen tyytyväinen kun oon löytänyt sitä itsekuria en tiennyt, että mulla löytyy sitä. Matka on siis pitkä ja kivinen, mutta on myös niitä onnen hetkiä ollut ja toki oon onnellinen siitä, että voin erittäin hyvin, sehän se on kaiken a ja o. Kauheeta lässytystä taas :D
Huomenna salille ja salilta suoraan ystäväni luokse laittautumaan ja istumaan iltaa ja sen jälkeen terassille, aaaah can't wait, en oo kertaakaan ollut vielä terdellä joten nyt on aika vähän juoda ja sunnuntaina syödä herkkuja ja maanantaina takaisin ruotuun ja koittaa nauttia pitkästä ja kivisestä matkasta ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille, nauttikaa helteistä <3

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Mitä mulle kuuluu?

Ääh oon ollut huono bloggaaja koko viikon anteeksi siitä! Mutta asiaan! Maanantaina työpäivä meni hikisesti töissä siis kirjaimellisesti, oli niin kuuma. Töistä menin suoraan ystäväni luokse ja sieltä suoraan hypoxiin ja hypoxissakin oli kuuma! Onneksi ystäväni tuli jutustelemaan miun kanssa kun olin juoksumatolla niin aika meni nopeasti. Tiistai aamuna päätin että on aika punnita itseni että näen mikä on suunta. Noh suunta näytti että olen oikealla tiellä, ja nyt on -4,3kg selätetty, eli 1kg oli lähtenyt viikossa, eli ihan turhaa en kituutellut juhannuksena :D pyrin siihen että en liikaa tuijota vaakaa, vaan seuraan omaa oloa sehän se kertoo paljon. Eilen aamulla myös salitreeniluisti erittäin hyvin, motivaatio oli kohdillaan! Salin jälkeen oli aika mennä töihin ja oli kuuma!! Töitten jälkeen menin ystäväni ja rakkaan kummitytön kanssa lenkille kaupunkiin, käytiin myös limpparilla! Lenkkeiltiin joku tunti ja oli kivaa :)) ja kuuma :D
Tää aamu alkoi hypoxilla joten hiilariton ruokavalio on tänään kokonaan! 
Huomenna aamulla on luvassa kuntosalia ja solkkuun ja kello 08:30 tatskan väritystä, jospa kolmas kerta todensanois kun ei millään tunnu kestävän korvan takana olevassa sulkatatskassa värit :( ja se ei näytä hyvältä kun värit kadonneet. 
Perjantaina on hypoxissa luvassa 7krt joten on aika ottaa mitat ja paino :( mua jännittää myönnän. Oon laittanut hypoxiin rahaa 790€ joten toivon että olisi tuloksia tullut. 
Viikonloppua odotan kovasti ja toivon että tää arki menee nopeaa!! 
Alle lisään kuvia kuluneista päivistä.



Uudet ihanat sandaalit Nellyltä!

Tärähtänyt kuva laitteesta mihin olen kytkettynä juoksumatolla!

Bambi oli reporankana suihkun jälkeen.

Pihatiellä oli käärme.

Uudet ylisöpöt kuulokkeet :)



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus!

Pysyin lujana! En juonut enkä herkutellut juhannuksena! Oli kovia hetkiä välillä, mutta mulle tärkeää on saada itseni hyvään kuntoon vaikka matka onkin pitkä vielä, mutta tiedän, että oon päivä päivältä lähempänä sitä omaa ihanne minää kun pysyn lujana. Oon välillä hyvinkin yksinäinen ja oon välillä myös itkenyt, tuntuu, että kukaan ei ymmärrä mitä käyn läpi ja sitä mitä ajan tällä takaa tällä kaikella. Oon aina ollut isokokoinen ja en oo ollut onnellinen itseni kanssa, oon ollut hukassa välillä, en haluu enää löytää itseäni joka viikko baarista en haluu olla enää se tunnesyöjä, haluun löytää itsestäni voimavaroja ja löytää sitä henkistä hyvinvointia itsestäni. Ja se minkä löysin viime syksynä sen urheilun ilon niin se on antanut mulle suunnattoman paljon. Ja pikkuhiljaa myös ruokavalio alkaa muokkautua oikeanlaiseksi. Tuntuu että joillain ystävillä on ollu vaikeampi hyväksyä tätä asiaa. Vaikka välillä tuntuu että oon askeleen kauempana miun ystävistä niin tiedän että oon askeleen lähempänä omaa ihanneminää. Kauhee avautuminen tuli anteeksi, mutta jooh...
Mutta juhannus siis joo, torstaina olin salilla aamulla ja kävin ruokkiksella työkaverin kanssa salaatilla keskustassa. Menin kotiin suoraan töistä ja olin vaan kotona. Perjantaina menin aamulla salille ja oli hyvä treeni!! Kävin moikkaamassa kaveria ja menin päivällä kesämökille hengailemaan siskoni ja hänen miehensä kanssa :) oli mukavaa!!!! Yöksi ajelin kotiin ja oli ihana levätä :) lauantai toisti itseään, menin salille taas aamulle ja sitten isi järjesti yllätyksen ja tuli hakemaan isolla veneellä miut keskustasta ja ajettiin mökille! Oli luksusta! 1,5h paatilla aurinkoa ottaen, oli kivaa :) mökiltä ajelin kotiin ja katoin leffoja!
Tänään jälkeen kerran menin salille! Siellä oli sit sähkökatkos mut treenaaminen onnistui myös pimeässä :D 
Sen jälkeen ystäväni otti miusta mitat tulevaa kaason pukua varten ja mekko lähti tilaukseen :))) nyt toivotaan että se on hyvä kun se tulee! Tilasin sen räätälöitynä joten toivon että se istuu. Sit mentiin sunnuntai brunssille kanasalaatille ja oli hyvää <3 
Nyt kotona ja valmistautumista ensiviikkoon! Luvassa hypoxia, kuntosalia, rappusjuoksua, ystävän kanssa baari-ilta ja ehkä se odotetuin ensi sunnuntai mulla on _lupa syödä herkkuja päivä_ 

Tsemiä uuteen viikkoon kaikille olkaa reippaita ja nauttikaa elämästä <3

Nyt muutamia kuvia juhannuksesta.











torstai 20. kesäkuuta 2013

Kuluvan viikon kuulumisia :)

Maanantain bodypumppi, öö ei oo sanoja :D jos kyykky biisi kestää melkein 7min niin joo hapottaa ja ihan perkeleesti, hyvällä tavalla mutta kyllähän se sattuu! Ohjelma on uusi ja pidän siitä, tykkään sen ohjelman etenkin ojentajista ja olkapäistä :) bodypumppi on kyllä ihan lemppari ryhmäliikunta tunti vaikka se onkin raskas, tunnilla kivintä on se että voi haastaa itseään ja poistua sieltä mukavuus alueelta!
Tiistai aamu alkoi sitten hypoxilla ja hikihän siinä juoksumatolla tuli kera "sukelluspuvun" tiistaina ei sitten nautittu lainkaan hiilareita. Tiistaina töiden jälkeen menin ystäväni luokse kylään jonne vein taas omat eväät mukana, salaattia ja rahkaa, ilta vierähti siinä nopeasti kun toinen ystävänikin tuli sinne ja kummityttöni! Oli mukava harrastaa sosiaalista elämää ja viettää aikaa ihanien tyttöjen kanssa :)
Eilinen päivä töissä meni hitaasti ja odotin illan hypoxia vain! Hypoxi meni super nopeasti Jutta ja puolen vuoden superdietit-ohjelmaa katsoen :) nälkä oli jälleen kova hypoxin jälkeen, mutta maltoin mieleni ja söin vasta illalla rahkaa ja marjoja!
Ah mutta tää ihana aamu alkoi ystävän kanssa kunnon salitreenillä! Salilla oltiin jo 06:30 ja vedettiin hyvä setti aamu tuimaan :) 
Juhannus suunnitelmat on seuraavanlaiset: 
Huomenna salille ja moikkaamaan illalla tenuavia ystäviä!
Lauantaina salille ja ystäväni luokse yöksi<3
Sunnuntaina salille ja lepoa! 

Alla kuvaa kun töissä tuli vähän purettua tavaraa :D ja muutama pärstä kuva!

Mukavaa juhannusta lukijat!!!



maanantai 17. kesäkuuta 2013

Weekend

Lauantaina töitten jälkeen menin mökille ja rakas äitini oli tehnyt ihanaa salaattia ja uunissa kasvispihvejä, kalapullia ja jauhelihapihvejä, ja ai että oli nannaa. Tarkoitushan oli lähteä sitten lenkille, mutta olin niin väsynyt ja vedin tunnin päikkärit, ja teki terää. Mulla oli lauantaina kauheet karkki+sipsi+hampurilais himot oikeesti, mutta menin mökiltä suoraan kotiin ja menin suihkuun ja sänkyyn köllimään. Olin tosi uupunut koko viikosta, kauhee nälkä oli koko aika, illalla onneksi sain suurimmat himot tyydytettyä ruisleivällä ja jogurtilla ja isokuppi teetä ja unta nassuun. Nukuin melkein 11h la-su yönä :) Sunnuntaina olikin sitten ihana olo, köllin sängyssä melkein puolille päivin ja söin aamupalaksi näkkäriä, ananasta, jogurttia ja kiiviä :) Siivosin oman huushollin ja sitten lähdin ihanan ystäväni kanssa solariumiin ja amarilloon kanasalaatille, amarillon kanasalaatti on paras :D amarillon jälkeen mulla olikin siinä reilu tunti aikaa ja kävin kaupassa sitten mentiin taas hypoxiin. Inhottavaa oli mennä vaa'alle 17:30 kellon aikaan kun on ehtinyt syödä aamupalan, välipalan ja lounaan, not good. Noh joten tietenkin se vaaka näytti enemmän kun torstain aamupaino, mut ei tehnyt hyvää silti mielelle :D Hypoxi sujui hyvin ja sitten kotiin valmistaan maitorahkaa+mansikoita iltapalaksi ja pari näkkäriä jossa on tosi vähän hiilareita. Ruokaa pitikin odottaa taas se pari tuntia, että sai syödä, pitikin juoda vettä tosi paljon, kun mahassa jo kurni ja sai ajatukset muualle. Iltapalan jälkeen eikun unille.
Aamulla heräsin ennen 06:00 ei edes herätyskello ollut vielä soinut, joten päätin lähteä että lähden lenkille, mutta oli niin harmaa sää, että pelkäsin sadetta joten päätin mennä salille juoksumatolle. Menin 40min juoksumatolla tyhjällä vatsalla ja hiki tuli :) Illalla tänään töitten jälkeen on luvassa bodypumppi, odotan innolla tuntia :)
Juhannus suunnitelmat edelleen hiukan auki, mutta en ota stressiä, toivon, että näen ystäviäni ja tietenkin urheilu kuuluu juhannus suunnitelmiin, siltikin :) Mulla oli tarkoitus, että juhannuksena pitäisin herkuttelupäivän, mutta kun en aijo käyttää alkoholiakaan niin en meinaa herkutellakkaan. Olen lähdössä ystäväni kanssa tyttöjen iltaa viettämään juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna joten sinnittelen vielä sinne ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille :)

ARVONTA BLOGGAAJILLE

http://www.cavablogi.com/2013/06/arvonta-bloggaajille.html

OHESSA LINKKI CAVA-BLOGIIN JOSSA ON ARVONTA BLOGGAAJILLE!
HUOM ARVONTAAN VOI OSALLISTUA VAIN BLOGGAAJAT :D

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Perjantain sosiaalista elämää :)

Eilen tosiaan menin töistä suoraan kaupunkiin ja kävin ostamassa kaksi paitaa BikBokista, on tarve saada perus paitoja duuniin, ja siellä olikin -50% molemmat paidat joten sieltä sain kaksi paitaa hintaan 19,95€ ei paha. Ostin mustan ja korallin värisen "pelipaidan" paita on kivan mallinen, voi pitää legginssien kanssa peittää pepun :) Ihana ystäväni oli töistään tuonut mulle meikkejä jotka olisivat menneet poistoon, sain ihania meikkejä!! Aaaw, kiitos vielä Asta! Sen jälkeen mentiin syömään ystäväni ja hänen äidinsä kanssa amarilloon, ja ruokani oli kanasalaatti. Mieleni olisi tehnyt jotain ihan muuta, mutta näillä mennään. Ruoan jälkeen mentin ystäväni kanssa elokuviin, ostin pikkasen karkkia irtokaupasta, ja ai että miten ne muutamat namit ees maistu hyvälle(mulla siis alkamassa naistenvaivat siitä tää himo johtuu) elokuvana toimi kauhea kankkunen 3, voi, että miten se olikaan hyvä elokuva!! Tietenkin johtuu myös suuresti siitä, että elokuvassa on ihan äärettömän parhaat näyttelijät, suosittelen lämpimästi!! Leffan jälkeen menin kotiin, ja mieli olisi tehnyt vaan syödä, mutta päätin että meen suihkuun ja katon telkkua, koska ei ollut nälkä, oli vaan niitä mielen demoneja. Nukuin vähän huonosti ja sain unta vasta 23:30 ja mua hajotti aamulla herätä 06:00 salille!!!! Laitoin herätyskellon kiinni ja päätin, että en mene. Mutta miten arvata saattaa, havahduin 5min päästä ja mietin mitä olinkaan tekemässä, joten ylös sängystä, hampaiden pesu ja vaatteet niskaan ja salille. Salilla olin ihan tosi väsynyt, mutta sain silti tehtyä hyvän treenin, lämmittelin juoksumatolla ja siinä heräsinkin sitten, tein ojentajat, hauikset, olkapäät, vatsat ja pakarat. Meni vajaa tunti, olisin voinut tehdä myös rinnan ja selän vielä, mutta olin jotenkin tosi uupunut tuosta setistä, ei mitään voimia enää yläkropassa. Tänään menen töistä suoraan käymään mökillä jossa vanhempani ovat, menen syömään ja ajattelin käydä vetää siellä vielä tunnin lenkin, jotta saan aerobista tälle viikolle myöskin! Mökillä on ihana lenkkeillä luonnon äärellä ja kun ihana joki komeilee lenkkiteiden vierellä :) Illan suunnitelmia ei vielä ole, mutta ehkä ystävän näkemistä ja hengailua, huomenna hypoxi joten pumppi jää nyt välistä.
Ensiviikolla on hypoxi muistaakseni tiistaina ja keskiviikkona, joten niinä päivinä ei urheilla vaan noudatetaan kurinalaisesti hypoxi ohjeita. Ensiviikolla vaikka on juhannus niin aijon urheilla ihan normaalisti:

Maanantaina: Bodypumppi
Tiistaina: Hypoxi
Keskiviikkona: Hypoxi
Torstaina:Kuntosali
Perjantaina: Kuntosali
Lauantaina:Lenkki 60min
Sunnuntaina: Lenkki 60min

Jasper, kummin kulta <3

Meikkejä <3

Salilta kera pikkumyynutturan!

Uusi paita(BikBok)

Kauhea Kankkunen osa 3 (Suosittelen!!)    






















Mukavaa Viikonlopun jatkoa Lukijoille <3 Ihanaa, ensiviikolla lyhyt viikko töissä! Joko lukijat tietää, mitä tekevät juhannuksena?

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuntosali ja uusia haasteita!

Kuntosalilla aamulla, päätin, että nyt on aika nostaa painoja. Joten olkapäiden vipunostot tein 4kg. Hauikset tein tangolla jossa oli painoa 12kg, olisin jaksanut tehdä suuremmillakin painolla, joten testaan ensi kerralla uudestaan :) Ranskalainen punnerrus käsipainoilla on kai liikkeen nimi minkä teen myös ojentajille niin siinä tein 8kg puntilla, ja sain erittäin hyvän tuntuman! Jeah!Tein tänään lantion-nostot myös ekstrana ja käytin siinä lisänä painoa lantion päällä ja sainkin erittäin hyvän poltteen peppuun :) Vatsoja tein 100kpl jne. Hyvä treeni ja törkee hiki päällä!

Sellaista, nyt töitä ja illalla sosiaalista elämää <3
Huomenna aamulla salille ja sitten töitä.

Mukavaa Viikonloppua teille <3

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesäkimara ja Hypoxi!

KESÄKIMARA OLI HUIPPU! Eli kesäkimarassa käytiin kaikkia Les Milssin tunnit 15min koosteena läpi, mitä tää siis meinaa? Sitä, että tehtiin 1,5h aerobista liikuntaa :D Ja mitä se meinaa? Noh sitä, että tää pullukka hikoili sen sata litraa hikeä :D Ekana tehtiin, 15min bodysteppiä, ja ei että miten sitä rakastan, se on niin mun lempparijuttu vaikka en täysin aina pysy perässä mutta silti! Bodystepin jälkeen tehtiin bodypumppia 15min, tehtiin rinta ja olkapää treeni, mulla oli jo aamun salista olkapäät maitohapoilla, mutta tulipahan kunnon treeni :D Bodypumpin jälkeen oli luvassa Sh'bam, eli räiskyvä tanssillinen tunti. Sh'bamin jälkeen oli luvassa BodyJam, bodyjam on hyvin samanlaista kun sh'bam, mutta vähemmän hyppyjä ja vähän hidastempoisempaa :) Siinä sai vähän laskettua sykettä ONNEKSI. No sen jälkeen alkoi vasta koitos, nimittäin Bodyattack! Se mitä vihaan!(En kyllä tiedä vihaanko sitä enää) attack on siis erittäin raskas tunti, ja se tunti kuvaa 10 kilometrin juoksulenkkiä, siinä juostaan edestakaisin, hypitään korkealle, tehdään haaraperushyppyjä tehdään askelkyykkyjä yms, mulla oli koko aika syke taivaassa ja koskaan aijemmin en oo valunut niin paljon hikeä kun eilen, siis valuin kauttaaltaan hikeä, huom VALUIN. Olin niiiiin poikki, ettei järkeä, olin niiin hikinen. Attackin jälkeen oli luvassa Bodybalance joka on sekoitusta, tai'chitä, pilatesta ja joogaa, sen aikana sain onneksi sykkeen jo kuriin, mutta koko illan mun jalat oli ihan tulessa! Tietenkin vain hyvällä tavalla. Ei tarvinnut unta etsiä illalla, ja ruoka maistui jumpan jälkeen, söin kirsikoita, maitorahkaa+mansikoita, join teetä ja söin kaksi ruisleipää. Sit vaan suihkuun ja unille. Meijän jumppaohjaajat oli pukeutunut ihan huippuihin jumppavetimiin, ne oli niin 80'lukua muistuttavia mimmejä, että :D Oli niin hauskaa, Forever Joensuulla on vannomatta maailman parhaimmat jumppamaikat :)  
 Mari oli kanssani mukana ja naurettiin yhdessä,  kun minä en ole ollenkaan notkea ja tää keho kun ei suostu liikkumaan seksikkäästi ja vietellen :D Mutta tärkeintä, meillä oli hauskaa <3   

Aamu alkoi herätyskellon soidessa ja aika oli lähteä taas hypoxiin, siellä vedettiin taas kokovartalo puku päälle ja tiukalle laitettiin ja mentiin loikoilemaan sängylle ja johdot vedettiin miusta laitteeseen joka pumppas ilmaa ja välillä pois ja puvun sisällä kuplat hieroivat vatsa ja reisi seutua. Laitteessa olin 20min. Sen jälkeen oli aika laittaa päälle "sukelluspuku" se oli ihan perhanan tiukka ja epämukava päällä, mutta ei auttanut itku markkinoilla :D Sitten hypättiin juoksumatolle ja taas ne letkut kiinni. Juoksumatto hypoxi on tarkoitettu miehille ja niille naisille, kellä keskivartalo on se ongelma alue. Laite pumppasin "sukelluspuvun" sisälle ilmaa ja pois ja siellä ne samat pallukat hieroi ja mutrusi mahaa ja kylkiä. Syke sai olla max 150 ja aika hyvin se pysyi siinä, välillä se oli 160. Ekat 20min meni ihan hyvin, mutta viimeiset 10min meni loppua odotellen, oli niin hiki ja kun eihän siinä voi kunnolla liikuttaa käsiä eikä korjata puvun asentoa. Mulla on tosi paha ahtaanpaikon kammo, joten tuijotin vaan telkkua, jos olisin miettinyt sitä pukua ja miten se on ahdistava, niin olis saattanut tulla itku. Puku on sellainen, että sieltä kun ei pääse ilmaa mistään pois. Sunnuntaina on uusi hypoxi. Mua huvitti kun tiistaina olin siellä siis ekan kerran, ja mun paino oli edellisestä punnituksesta noussut 1,4kg ja tiesin hyvin tiistaina, että se johtuu siitä kun oli syönyt 3päivää niin, että ei ollut katsonut mitä suuhunsa laittoi ja olin dogaillut. No, mutta kun tänään menin vaalle, niin paino oli -2kg :D joo tiedän, sen, että nesteet olivat lähteneet, mutta näytti vähemmän kun ennen reissuun lähtöä, ja sekös oli kiva, olihan se -600g :) Hitaasti se putoaa, mutta varmasti, oli kiva fiilis oikeesti, että en ole turhaan urheillut paljon ja turhaan syönyt katsoen mitä suuhuni laitan. Jos putoaisi paino vielä ennen kesänloppua -3kg, niin sit voisin sanoa, että en ole 10-vuoteen painanut näin "vähän". Se kyllä ehdottomasti antaisi mulle uutta energiaa ja intoa jatkaa, mutta hei, ihan sama, jatkan jokatapauksessa :) On niiiin hyvä fiilis urheilusta, hyvästä kevyestä ruoasta ja kevyestä olosta :))))

Tänään on treffit kesän tulevan morsiammen kanssa, jonka yhdestä kaasoista saan luvan toimia. Kaasona olo jännittää kovasti, koska en ole ollut aikasemmin. Toivon, että suoriudun tehtävästä hyvin. Ja toivon, että morsiammesta ei tule Bridezillaa :D (Noh ei vaiskaan)

Huomenna luvassa aamulla kuntosali ja illalla pääsen viettämään aikaa elokuviin hyvän ystävän kanssa, tykkään <3

Alle lisään kuvia, jotka kuvaa mun päänsisäisiä asioita! Pusuja lukijat, ihanaa kun teitä on jo niin monta!








keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Tästä se taas lähtee :)

Aamulla heräsin kukon laulun aikaan, ja voi luoja, väsytti niiiin paljon. Heräsin 06:10 ja salikamppeet niskaan ja salille, olin ihan tötteröö, viikon salitauon jäljiltä, mutta ai että tuntui hyvältä!!!!! Oli niiiin ikävä ollut olkapäätreeniä, ojentaja treeniä yms :D Salilta menin solkkuun ja solkusta töihin ja söin aamupalan(maitorahkaa+pakastemansikoita+kahvia), töitten jälkeen menen vielä kesäkimaraan kesto 1,5h ja sen jälkeen menen vielä ystävääni näkemään :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Helsingin reissu ja hypoxi

Helsingin reissu meni loistavasti! Perjantaina aamupäivällä siirryin vantaalle ja kävin moikkaamassa Tuomasta ylläri käynnillä hänen työpaikallaan, sovittiin samalla illan suunnitelmia :) Sitten lähdin ajelemaan kohti itäkeskusta jossa hyvä ystäväni on töissä, ennen hänen tapaamistaan ehdin käydä zarassa ostoksilla, ja mukaan lähtikin sitten, vihreä tunika kauluspaidan tyyppinen, koralli hihaton toppi, mustavalko lepakkohihainen paita jossa on olkapäissä kultaiset napit, ja sitten vielä musta toppi jossa on koriste vetoketju rinnan kohdalla. Itiksestä mentiin ystäväni kanssa ruokakauppaan ja alkoon josta suunnattiin sitten myyrmäkeen(Johanna ja Antin) kotiin, jossa syötiin yhdessä ja ruvetiin laittautumaan :) Laittautumisen jälkeen mentiin Tuomaksen lähi puistoon jossa alkoi vesisade ja mentiin sitten Joonan luokse keskustaan, sieltä suunnattiin DTM:mään, siellä taas virtasi viina :D huh. Noh sieltä suunnattiin kotiin puoli kolmen maissa, erittäin hyvissä blexeissä. Lauantaina mentiin syömään porukalla amarilloon, ja ah sitä iloa kun sai syödä mitä vain :D Lauantaina katsottiin leffaa ja hengailtiin :) Sunnuntai meni samanlaisissa fiiliksissä, ja eilen sitten koitti kotiinpaluu. Lähdin aamulla ajelemaan kotiin ja matka meni hyvin lukuunottamatta 252€ ylinopeus-sakkoa. Noh muistinpahan, miksi lähteä taas töihin.

Tänä aamuna, mulla oli eka hypoxi hoito. Olin tosi väsynyt sinne mennessä, ja oli turvonnut ja väsynyt olo. Tuli syötyä 3päivää hyvin epäterveellisesti, ja tänään takaisin ruotuun. Ekana menin siihen "rentoutus hommaan" missä laitetaan kokovartalo sukelluspuku päälle josta sitten imetään ilmoja pois ja pullistellaan ja se sisältä tuntuu siltä että siellä olis kuplamuovia. Se oli ihana! Sen jälkeen testattiin pysty polkupyörää ja siinä laitettiin "sellainen hame" päälle ja menin sellaiseen laitteen sisään polkemaan, siinä tuli sinne alipainetta joka laitto veren kiertämään ja polin sellaista tasaista vauhtia 30min, se miten paljon lämpönousi mulla alakropassa niin oli kuulema ennätysmäärä mitä oli noussu kellään niiden asiakkailla :D (tuli mieleen, että johtui varmaan siitä, että oli 3päivää epäterveellistä ruokavaliota takana päin ja alkoholia, en tiedä ees että vaikuttaako noi asiat, mutta tuli vaan mieleen)
Päätettiin tehdä mulle 12kerran rasvanpoltto ja kiinteysohjelma. Ja tultiin yhdessä siihen tulokseen, että keskivartalo on ongelma alue, ei niinkään jalat ja perse. Hintaa tuolle tulee 790€ mutta olen sitä mieltä, että se on arvoista.
Ainut asia mikä harmittaa, että hypoxi päivinä ei saa harrastaa muuta liikuntaa :( ja se suositteli, että 3 krt viikkoon, olis se hypoxi. Mutta teen nyt niin, että pyrin 4 päivänä, sitten harrastamaan enemmän sitä liikuntaa, niin ei jää likuntatunnit vähäiseksi.
Nyt täytyy olla vielä syömättä 20min, ja sitten naamaan maitorahkaa ja marjoja. Hypoxi päivinä, kun hiilarit vedetään minimiin.
Huomenna aamulla luvassa kuntosali ja töitten jälkeen kesäkimara missä käydään 1,5h aikana lesmilssin kaikki tunnit koosteenä läpi. Torstaina taas hypoxi, mutta perjantaina menen lenkille 1h ja salitreeni 1h. Kyllä nää saa jotenkin keplutettua, että tulee liikuntaa samassa määrin kun ennen :D

Ei mulle muutu, nyt takaisin töiden pariin, ja siitäpä se lähtee arki rullaamaan.
Mukavaa viikkoa! <3 Pus!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Hei vaan täältä Hyvinkäältä!

Hyvinkäälle saavuttiinkin tiistai iltana! Matka meni hyvin ja nopeasti! Eilen ja tänään ollaan herätty kukon laulun aikaan 06:00 ja 05:30, lomalla ei ollut tarkoitus herätä näin aikaiseen mutta kun Romeo 11kk sanoo että sillon kaikki ylös niin sillon ylös :D ollaan onneksi ennakoitu tää menemällä nukkumaan 22:00 joten ollaan onneksi saatu unta suht hyvin :) eilen oltiin Hyvinkään ostoskeskuksessa joka on oikeesti tosi hyvä ostoskeskus siellä on mm: bikbok, new yorker, stadium, ginatricot, cubus, H&M, veromoda, ymsyms :) ostin vain vihreän jakun H&M:ltä, ja yhden urkkatopin :) kummipojalle Jasperille ostin angry bird paidan ja shortsit :) käytiin myös syömässä Katjan ja Romeon kanssa rossossa Jasperin ollessa päiväkodissa! Söin lihapullapastan, nami!!!!!!! 
Nyt ollaan Hyvinkään sairaalassa kun katjalla on täällä sokerirasitus testit, hän siis odottaa 3-lastaan <3 tulevaa kummilastani <3 ihanaa!!!!!! Tänään luvassa myös hammaslääkäri :D mulla lohkes hammas ja hampaasta töröttää terävä reuna ja mun kieli on ihan vereslihalla joten pakko mennä hammaslääkäriin etten joudu tästä kärsii koko minilomaa :( 
Huomenna suuntana sitten isokirkko, Vantaalle käy suunta aamupäivällä <3 palataan viimeistään ensiviikolla, pus!




tiistai 4. kesäkuuta 2013

Neiti kesäheinä!

Tänään aamu alkoi herätyksellä taas kukon laulun aikaan! Ja ylös ja salille! Mulla viime yönä särki oudosti rintalastaan, ja aamulla myöskin. Salilla oli erityisen hankala tehdä joitakin liikkeitä, esim ojentajat dipissä, ja myös vatsat ja hauikset sattui rintalastaan. Koitin tehdä liikeradat puhtaasti mutta etenkin tossa ojentajien kanssa dipissä kipu yltyi niin että jouduin lopettaa kesken. En tiedä mistä tää johtuu. Mutta toivon, että tää lähtee pois nyt kun tulee taukoa liikuntaan miniloman ansiosta. 
Seuraava jännittävä uutinen! Mulla on ensiviikon tiistaina elämäni ensimmäinen hypoxi :))) Odotan tätä innolla!! Jos hypoxi on sulle uusi käsite niin laitan siitä infoa alle :) haluan ostaa hypoxiin jonkun sarjahoidon että saatais hyvät tulokset :)) jatkossa liikuntaa aijon harrastaa aina 6h viikossa, joten hypoxi on ajoitettava välipäivälle. Hypoxi on kallista mutta sen arvoista uskoisin :)

HYPOXI-treeni auttaa kohdistamaan rasvanpolton. Erona tavanomaiseen ruokavalion ja liikunnan yhdistelmällä saavutettavaan laihduttamiseen on, että rasva lähtee kohdennetusti - sieltä mistä haluatkin sen lähtevän.

Naisten painonpudotus kohdentuu usein paljolti ylävartaloon. Rasva vähenee kasvoista ja rinnoista. HYPOXI:n avulla rasva palaa suurimmaksi osaksi keski- ja alavartalosta.
Jos ongelma-alueesi on esimerkiksi reidet, pienenevät ne HYPOXI:n avulla kolme kertaa enemmän kuin tavallisella liikunnalla.

HYPOXI:lla saat näkyviä ja mitattavia tuloksia jo neljässä viikossa, kun hoito suoritetaan yksinkertaisia ohjeita noudattaen. Yksilöllisen hoitojakson pituus riippuu lähtötilanteesta ja haluttavista tuloksista ja määritellään HYPOXI-ohjaajan kanssa ensimmäisellä kerralla. Parhaat tulokset saavutat kun tuet HYPOXI-hoitoa painonpudotuksella ruokavaliota keventämällä ja saat painosi putoamaan noin 2-3kg kuukauden hoitojakson aikana.  HYPOXI-treenissä ympärysmitan pienentyminen perustuu rasvanpolttoon, joten voit saada yhtä hyviä tuloksia toisen ja kolmannen hoitokuukauden aikana kuin ensimmäisen kuukauden aikana, jos sinulla vielä on ylimääräistä rasvaa poltettavana.

HYPOXI on myös todistetusti erittäin tehokas ase selluliittia vastaan. HYPOXI-hoidon aikana kehon ongelmakohtien selluliitti vähenee tasaisesti, sitä mukaa kun näiden alueiden verenkierto vilkastuu ja rasvanpoltto tehostuu.

Osa painon pudotuksesta terapian alussa johtuu luonnollisesti myös nestetason laskusta, kuten useissa perinteisissä selluliittiterapioissa. Mutta koska HYPOXI polttaa rasvaa, eivät tulokset jää ensimmäisten viikkojen mittoihin. HYPOXI:lla voi muokata kehoa kymmeniäkin kiloja ja se on luonnollinen vaihtoehto esimerkiksi rasvaimulle ja muille invasiivisille toimenpiteille. HYPOXI-menetelmä on riskitön, ei vaadi toipumisaikaa eikä aiheuta esimerkiksi arpikudosta.

Can't wait!!!!

Nyt tulee kuvia :D
Salille menossa :)

Kesäshortsit

Salille menossa!!




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ihana viikonloppu!

Ihana viikonloppu takana!! Perjantaina olin aamulla salilla! Ja töistä suoraan menin odottamaan Nooraa töistä, ja mentiin syömään ja viettää yökyläilyä Nooran luokse :) oli oikein mukavaa! Tuntuu että kavereita nykyisin näkee niin harvoin :( Nooraa olin viimeksi nähnyt yli kuukausi sitten!! Mutta toivon että miun kaverit tietää sen, että vaikka ei nähdä usein, niin silti olette erittäin tärkeitä ja en ole unohtanut teitä <3 arkisin on niin paljon aina tekemistä jo pelkän töitten puolesta niin usein ei sit jaksa muuta sit enää tehdä :/ 
Lauantaina menin töistä suoraan Marin kanssa pariksi tunniksi ottamaan aurinkoa ja hengailemaan yhdessä, mutta menin jo ajoissa kotiin! Sunnuntaina otin aurinkoa yksikseen kotona ja sen jälkeen alkoi bodypumppi 16:00 pumpissa oli uusi ohjelma ja apua! 7 minsaa putkeen kyykkyjä :D kyllä peppu huusi hoosiannaa! Oli erittäin hyvä tunti! Love it! Aamu alkoi ja uusi viikko starttasi käyntiin herätyksellä 05:10 ja vaatteet niskaan ja hampaiden pesulla! Ja salille! Kävin salilla ja solkussa, aikataulu oli tiukka koska 07:50 oli röntgeni (tän nivel tulehduksen takia) röntgenissä meni ehkä 5min! Sieltä tulinkin sitten jo töihin ja olin jo heti 08:10 töissä ja duunit vasta alkoi 09:00, no keitin kahvit ja lukasin päivän lööpit! Töistä menen kaupungille ostamaan hieman alusvaatteita ja sitten kotiin pakkailemaan loppuun! 
Huomenna aamulla vielä salille ja sen jälkeen töihin ja päivällä sitten auton nokka kohti Hyvinkäätä <3 pääsen suukottamaan Katjan pojat tainnoksiin <3

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Naama vähän kärysi :)