maanantai 31. maaliskuuta 2014

Muutto ohi!

Tervehdys sinne ruudun toiselle puolelle!

Muutto on ohi, ja tässä omassa kodissa kirjoittelen ensimmäistä postausta. Lähdin tosiaan perjantaina hulvattoman työpäivän jälkeen junalla kohti Joensuuta. Junassa oli jälleen kerran kauheaa matkustaa ja vr:n wifi yhteys on surkea. Netflix ei toiminut eikä mikään! Olin kotona 23:00 ja söin ja menin nukkumaan OMAAN SÄNKYYN. En muuten herännyt kertaakaan, ennen kun 06:00 ja oli aika ruveta pakkaamaan ja kantamaan tavaroita autoon. Onneksi oli aikaa sen verran, että ennätin käydä moikkaamassa veljeni perhettä. Heitä ikävöin hyvin paljon, koko aika <3 Lapset oli niin ihania, inhottava oli lähteä.

Lauantaina oltiin jo 14:00 jälkeen takaisin isolla kirkolla. Haettiin heti kantoapua kyytiin! On ihanaa, että on ystäviä jotka auttaa näin ikävissä asioissa, kuin muutto :D Muutto oli tehty jo 18:00 kun oli hyvät apurit! Kiitos Antti, Johanna, Tuomas ja äiti <3

Illalla käytiin äitin kanssa kaupassa, mutta uni tuli jo tosi aikaiseen, ei kauheasti jaksanut touhuta enää. Sain kylläkin jo kaikki tavarat paikoilleen :) 

Sunnuntaina olikin sitten hyvin kurja päivä, henkisesti ja fyysisesti. Mulla oli tosi pahamieli, siitä, että äiti lähti. Mulla jäi niiin ikävä, maailman tärkeintä ihmistä. Ollaan oltu aina äitin kanssa tosi läheisiä, ja eron hetket on aina vaikeita. Äiti lupaskin onneksi tulla takaisin jo parin viikonpäästä!  Äiti on maailman ihanin. Se tietää, että mulla on ollut rankkaa täällä, uusi työ ja paikkakunta on vetänyt veronsa. Oon ollut alamielinen kun on tapahtunut niin isoja muutoksia elämässä, ja en kauheen helpolla totu uusiin asioihin. Äiti kannusti ja tsemppasi, että jaksaisin olla reippaana. Ja sen voimasanoilla mie jaksan. Aamulla äiti jo naputti viestin jossa luki "hyvää työpäivää, suukkoja" ihana ihminen! Koko eilisen mulla vielä koski päähän aivan perkeleesti, olin kuolla.

Eilen kun äiti lähti, sain onneksi viettää päivän miun parhaan ystävän kanssa. Murheet kaikkoaa mielestä kun ollaan yhdessä! Lähdinkin hänen pt:ksi salille, ja patistin häntä treeneissä. Mahtava neiti, veti smithissä failureen asti! Hyvä Johanna! Itse en treenannut, mutta Johanna teki mulle uuden 2-osaisen alakroppatreenin ja hän opetti mulle vähän tekniikkaa. Kiitos avusta!

Salin jälkeen mentiin ikeaan ostamaan miun kotiin lamppuja. Lamppujen laitto multa ei luonnistunut, joten Johanna ja Antti onneksi ne asensi mulle! Asennus oli hauskan näköistä, mullakun ei ole keittiönjakkaraa :D

Ikean jälkeen pääsin lettukesteille! Johannan äiti oli tehnyt Johannalle lettukestit ja sain kutsun mennä sinne! Oli hauskaa ja oli kiva herkutella hyvässä seurassa! Nautittiin Johannan kanssa hänen viimeisestä vapaa syönti päivästä yhdessä :) Tänään neidillä alkoi virallinen kisadieetti ;) I wish you all the best!

Perjantaina menossa töihin!

Työasua :)

Lauantaina tulossa isolle kirkolle!

Ruoholahti ja auringonlasku!

Lamppujen asennusta :D

Aamulla töihin menossa :)

Mitä muuta mulle kuuluu? No päätin tänään starttailla uudestaan go fat go ohjelmaa. Ateriat on sujunut suhteellisen hyvin tänään. Töissä meni ylitöiksi ja jouduin skippaamaan salin, kun sain ystävän kylään. Tänään alkoi myös naistenvaivat, joten se onneksi taitaa selittää tuota viikonlopun tunnemyllerrystä ;)

Tällä viikolla aijon käydä salilla 3x ja ryhmäliikunnoissa 2x. Huomenna meen salille treenaamaan töistä suoraan ja sieltä suoraan Bodyjamiin :) Toivon, että on energiaa treenata huomenna kunnon treeni! Mulla on nyt sellainen tunne, että halun treenata huomenna vähän kaikkee sekaisin! Miun tekee mieli tehdä pystysoutu-pystypunnerus yhdistelmää, haluan myös tehdä kyykkyjä smithissä, sit haluan tehdä myös trx-naruilla selkää sekä laitteessa takareisiä, ehkä myös sumokyykkyjä :D Tekee mieli tehdä vähän kaikkee sekaisin ja niin aijon tehdä! Ensiviikolla teen sitten ihan kalenteriin viikkotreeni suunnitelmat ja rupean noudattamaan "oikeita" saliohjelmia ohjeiden mukaan!

Tällaista tänään, toivotaan, että tästä viikosta tulee parempi kun edellisestä. Halauksia kaikille :) Hyvää yötä kaikille :)


torstai 27. maaliskuuta 2014

Huono viikko, huono mieli.

Moikka. Viikko on mennyt aika huonosti jokaisella saralla. Tiistai aamuna menin tapaamaan miun uutta personal trainerii itiksen satsiin. Mulla oli vatsa ollut jo maanantaina kipeä, joten sanoin, että jos katsotaan vaan tekniikkaa. Sali ohjelma on täysin erilainen, mitä mulla on koskaan ollut, sekä hyvässä, että pahassa. Sanoin jo suoraan, että pelkästään vaan sitä en rupea noudattamaan. Sovittiinkin, että kuhan on muutto ohi ja oon asettunut taloksi niin tulee muutos noin kokonaisuudessa urheilupuoleen. Sainkin neuvon minkä jo tiesin, että jatkossa enemmän ryhmäliikuntaa, aerobista! Päätinkin, että jatkossa koitan palata vanhaan tottumukseen eli 4h kuntosalia ja 2h aerobista. Mutta jos jostain jatkossa nipistän, niin kuntosalista. Suhde saattaa välillä olla 3h kuntosalia ja 3h aerobista. Kuhan nyt sitä aerobista tulee mukaan niin se on tärkeintä! Ruokavaliota tää mun salin pt ei tee, joka tietty harmittaa. Päätin kuitenkin, että tämän kevään aikana palkkaan jostain pt:n joka tekee mulle ruokavalion ja muut suunnitelmat valmiiksi ja tekee ne yksilöitynä vaan minulle. Mullahan on se Riikan tekemä ruokavalio, mutta kaipaisin jotain piristystä ja jotain ehkä vähän tiukempaa linjaa nyt, että kilot karisis. Mie kyllä tasan tarkkaan tiedän, että miten täytys syödä, että paino putoaa, mutta totetus on vähän vaiheessa, ja olis kiva saada taas ammatti ihminen asialle :)

Tiistaina menin sitten töihin, ja mun vatsa kipu yltyi ja päätinkin, että meen kotiin. Kotona nukuin melkein koko päivän, ja olin tosi surullinen myös :( Jotenkin kaikki purkautui, ja olin ihan siipi maassa. Keskiviikon olin myös töistä poissa, olin huonovointinen edelleen ja veto ihan poissa.

Eilen sitten tulikin ystävä pariskunnan luokse illalla yöksi, ja oli kiva saada olla ystävien kanssa. Se on paras lääke sillon kun on pahamieli. 

Aamulla herättiin tänään ajoissa ja menin salille tekemään yläkroppaa. Yhdistelin uudesta saliohjelmasta trx-naruilla tehtäviä liikkeitä ja vanhasta saliohjelmasta myös yläkroppa liikkeitä. Treeni meni hyvin ja se teki hyvää. Salin jälkeen menin töihin ja nyt istun taas ystävä pariskunnan luona ja oon taas yötä täällä.

Tiistaina kotona väsyneenä ja surullisena :(

Ikean sänky tuli ja ohjeet mukana :D Ihan varmasti osaan kasata!
Huomenna mie lähenkin töistä suoraan kotiin Joensuuhun junalla. Mulla on niin kova ikävä äitiä, etten kestä :( Lauantaina sitten takas isolle kirkolle muuttokuorman kanssa. Toivottavasti saan kodista viihtyisän ja viihdyn siellä.

Nyt ilta touhuille ja kohta unille. Ihanaa viikonloppua kaikille, mie laitan kuvia uudesta kodista kuhan on tavarat paikoillaan <3 Halauksia!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Viikonloppu kuvina!

Viikonloppu sujahti vauhdikkaasti ohi! Ihana viikonloppu oli ystävän kanssa, ja haikein mielin eilen ystäväni hyvästelin. 

Perjantaina tosiaan ystäväni Joensuusta tuli luokseni. Perjantaina myös rakas siskoni valmistui koulusta kiitettävin arvosanoin mielenterveys ja päihdetyöntekijäksi! Olen niin ylpeä hänestä!

Töistä päästyäni perjantaina menin täysiä kotiin värjäämään hiuksia ja valmistelemaan siskoni kotia valmiiksi! Siinä aika hurahti ja sitten meninkin jo hakemaan ystävääni lentokentältä.

Ostin siskolleni kukkia valmistujaislahjaksi <3
Minä ja ystäväni <3

Lauantaina Ginassa!
Lauantaina mentiin ystäväni kanssa shoppailemaan ja syömään! Oli ihanaa viettää hänen kanssaan laatuaikaa :) Mukavia ostoksiakin löytyi! Löysin kotiini uusia juttuja sekä vaatteita ;)

Lauantai iltana sitten siskoni oli kutsunut ystäviä hänen luokseen ja vietettiinkin oikein mukavat etkot! Suunnattiin sitten keskustaan kuppilaan ja sieltä vielä todella hyvään yökerhoon missä en ollutkaan käynyt! Hauska ilta kertakaikkisesti <3

Yhdellä juomalla mollyssa :)
Sunnuntaina ikeassa :)
Sunnuntaina sitten aamu koomailun jälkeen tempaistiin aamiaiselle picnikkiin ja sieltä sitten mentiin ikeaan ostelemaan kaikkee kivaa miun kotiin! Ostin siis sängyn, 120cm leveä harmaan sängyn! Se oli kivin sen kokoisista sängyistä, siinä mahtui myös ihan hyvin nukkumaan kaksi, testasin siskoni kanssa <3 Ja mikä kivempaa kun sitten se toinen osapuoli löytyy niin voidaan nukkua lähekkäin! Ostin myös astiaston, ja aterinsetin, pyyhkeitä, kapustoja bonzai puun(:D), ja kaikkea muuta kivaa! Olohuonemakuuhuonekeittiö, tulee olee harmaa valkoinen ja kylppäristä teen pinkin, pakko saada siitä väriruiske :)

Miettimistä, että mikä on hyvä sänky!
Tänään salille suuntasin töistä suoraan!

Tänään töissä ei ollut ihan kauhean mukava päivä. Oon nyt ollut tässä ensimmäisessä harjoittelu osiossa 2,5 viikkoa, ja se mitä jo osaan tätä työtä, niin ei ole ihan minun heiniäni. Koitan nyt jaksaa tämän vajaa 3 viikkoa vielä tässä harjoittelussa, jonka jälkeen alkaa virallisen työni harjoittelu osuus 8 viikkoa sitten eri paikassa. Mie en vielä pysty sanomaan "tykkäänkö" työstäni, koska en ole vielä siis päässyt siihen virallisen työni harjoittelu osioon. Nyt olen ns sellaisessa vaiheessa, mistä jokainen joutuu aloittamaan. En silti kadu todellakaan mitään, tänne tuloa tai menoa töihin uuteen täysin erillaiseen firmaan! Mutta jos joku miettii tykkäänkö työstäni, niin luulen, että siihen osaan vastata vasta toukokuun lopussa :D Näillä mennään, koitan saada negatiiviset ajatukset pois päästäni ja nauttia kaikesta uudesta ja kivasta ja siitä, että opin joka päivä kaikkea uutta!

Tänään tosiaan olin kuntosalilla :) Viikko tuli taukoa pidettyä, mutta se tais tehdä ihan hyvää nimittäin tuntu, että oli tosi paljon voimaa! Vaikka oli vähän huono päivä tänään niin hyvää teki mennä salille! Huomenna aamulla taas uudestaan, ja silloin tapaankin pt:ni kanssa, wish me luck ;) 07:20 ollaan jo treenin parissa! Huomenna onkin sitten pitkä päivä. Aamu alkaa 07:20 ja päättyy vasta 18:30, koska meillä on konttorikokous huomenna duunin jälkeen.

Perjantaina menenkin junalla sitten kotiin tekemään muuttoa! JEE, not! Lauantaina lähdenkin sitten pakettiauton ja äitin kanssa takaisin isolle kirkolle, päivästä tulee varmasti rankka, mutta varmasti sen  arvoista!

Nyt iltapalaa ja unille <3 Ihanaa kun luette tätä, vaikka postaustahti on hidastunut! Lupaan taas kirjoitella useammin kunhan saan, omassa kodissa arjen käyntiin <3

xoxo: Heidi



torstai 20. maaliskuuta 2014

Nyt se löyty!

Ai mikäkö, no se oma pieni koti! Asuntoa etsin kirjaimellisesti pitkään. Osoite ei ollut helposti löydettävissä, mutta kun 40 minuuttia etsii niin löytää:D Kyseessä on 24 neliöinen pieni yksiö joka on kyllä siistissä kunnossa! Keskustaan miun luolta menee monia julkisia ja matka on lyhyt joka on hyvä asia :) Vuokrasopparin kävin tänään kirjoittamassa ja nyt se on miun, jee! Muutto on viikon päästä viikonloppuna joten ohjelmaa riittää!

Asiasta toiseen...Selkä alkaa olee parempaan päin, mutta tämän viikon urheilut jää nolla kertaan. Joka päivälle ollut asioiden hoitamista duunin jälkeen ja selkä ei tunnu ihan normaalilta ja pt:perui tapaamisen joten tästä tuli lepo viikko! Sekään ei varmaan pahitteeksi tee... Maanantaina otan uudelleen testiin sen pelkkä ryhmäliikunta viikko!

Nyt täytyy mennä tiskaa ja siivoamaan huomista vierasta varten! Oon rakastunut tuohin zarasta ostettuun sinivalkoraidalliseen pitkään paitaan, se on ihana päällä!

Ihanaa loppuviikkoa kaikille <3 Palaan sunnuntaina kuvien kera <3


Työasua

Uusi kirja bongattu ;)

Uusi lempparipaita <3

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Painful.

Uusi viikko jälleen starttasi isolla kirkolla! 
Eilen kävin katsomassa erittäin vartteen otettavaa asuntoa. Kyseessä on 24 neliöinen parvekkeellinen yksiö. Harkitsen asuntoa nyt pari päivää ja tunnustelen, miltä se tuntuu. Fiilis on mulle tärkein asunto esittelyssä, on tärkeää, että tulee jotain fiiliksiä. Odotan tällä hetkellä sitä tunnetta, että hei tää on miun koti. Kävin tänäänkin taas täyttä häkää töitten jälkeen katsomassa yhtä asuntoa, mut se oli ehdottomasti nounou. Huomenna on luvassa samaa settiä, töihin ekana, ja sitten katsomaan kahta asuntoa. Urheilut nyt jää ainakin alkuviikosta, ja on hyvin todennäköistä, että myös loppuviikosta, jos olo jatkuu yhtä tuskaisena. Mulla on nimittäin ihan helvetin kipeänä ristiselkä. Syy on mitä luultavimmin sohvassa jossa nyt nukun väliaikaisesti. Mulla on niin kipeä selkä ollut esimerkiksi tänään ja eilen, että se säteilee jalkoihin, ja vielä kun miun jalat ja etenkin perse on super kipeät lauantain jalka-persetreenistä, niin oon kävelevä mummo jolla on kiputiloja. Saikkua en todellakaan hae, ei sovi miun luonteeseen hakea joka vaivalla saigonia. Nyt on mobilaatilla valeltu selkä, sekä vedetty särkylääke overdoset. 

Minnuu harmittaa tosi paljon, että nyt joudun skippaa tämän viikon urheiluja, asunnon metsästämisen ja selän vuoksi. Mulla nimittäin oli luvassa ryhmäliikunta viikko, ja huomenna oli tarkoitus mennä hotjoogaan, keskiviikkona step-pumppi yhdistelmään, sats energyyn yms! Tärkeintä kuitenkin, että pääsisin perjantai aamuna menemään pt:tunnille. No näillä mennään ja tunnustellaan. 

Viikonloppua on hyvä jo odottaa maanantaina. Miks sitä viikonloppua nyt siis jo odotan, koska sillon on miun siskoni valmistujaiset ja saan ihanan ystäväni Joensuusta tänne <3 Oon niiin onnellinen! Miusta tuntuu, että en päästä sitä pois :D


Lauantai aamuna heräsin ja meikkasin ystäväni luona ja minua tuijotettiin :D

Jotain muuta kun työasua, eli vapaa-ajan asua :)

Elixialla ja jalkaperse-treenin merkeissä.

Lauantaina menin ystäväni kanssa Flamingon Elixialle, koska siellä oli avoimien ovien päivät. Päätettiin mennä sinne, niin kummankaan ei tarvinnut maksaa sisäänpääsyjä. Sali oli miusta ihan ok, mutta tykkään paljon enemmän esimerkiksi satsista. Lämmittely laitteita oli vaikka muille jakaa, mutta itse kuntosalilaitteita oli yllättävän niukasta. Mielestäni elixia on ylihinnoiteltu. 


Sunnuntaita ja asuntonäyttöön menossa. Hieman on itkuiset silmät, aamun vuodatuksen jäljiltä. Joskus on vaan niin kova ikävä, esimerkiksi omaa sänkyä <3

Aamupala osa 1. Usein aamiaiseksi syön kaksi kananmunaa ja yhden voileivän ja funlight sokeritonta menuha 7dl. Kahvin nappaan matkalta mukaan töihin. Joskus munien tilalle maitorahkaa ja marjoja, fiiliksen mukaan siis :)

Painosta hieman asiaa... Aamulla menin vaalle, joka oli yllätykseksi vähemmän kun viikko sitten tai kuukausi sitten :D Painoa pudonnut nyt kokonaisuudessaan -17,9kg :D HITAASTI SE LASKEEE! Mutta ihan sama, kuhan nyt ees 500g kuukaudessa :D En oo todellaakaan laskenut kaloreita tms, mutta tokihan se joka kerta on mielessä jollain tavalla se, mitä nyt syön ja mitä kuuluisi syödä. Päivän mittaan yritän summa mutikassa aina laskee vähän kaloreita tai miettiä syötyjen ruokien kaloreita. Jos ostan jotain uutta tuttavuutta kaupasta, niin käyn ravintoarvot läpi, etten osta mitään paskaa. Kerran viikkoon cheatmeal on toiminut hyvin! Mutta kuhan saan otettua itsestäni niskasta kiinni ja ruettua noudattamaan kunnolla ruokavaliota niin cheatmeal ei ole noin usein. Tipattomalla oon ollut 4-viikkoa, mutta ensiviikonloppuna otan ja kunnolla:D

Semmoista miulle :) Toivottavasti lukijat te, ette kärsi ihme kiputiloista ja pääsette nauttii urheilusta! <3 Ihanaa alkuviikkoa, pitäkää peukkuja, että jompikumpi huomisesta asunnosta olisi se miun koti <3


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Aina ei voi olla hyvä päivä.

Huomenta rakkaat lukijat! Ja ihanaa lauantaita! Tää viikko on mennyt nopeasti taas ohi, ja nyt on taas viikonloppu! Töissä meni pääsääntöisesti hyvin, eilen olikin sitten tosi kurja päivä. Aamulla kun heräsin niin oli jo outo olo, päivän aikana sitten palvelin aika ikäviä asiakkaita, ja sain kuulla monta kertaa siitä asiakkailta, että oon harjoittelija ja hidas. Kotiin kun lähdin töistä, niin itku tuli, ja siitä ei meinannut sitten loppua tulla. En pystynyt puhumaan ees äitin kanssa puhelimessa kun niin kovasti itketti. Ärsyttää myös kun ei ole tärpännyt asunnon kanssa, mitenköhän kauan joudun vielä asumaan toisten nurkissa ja sohvilla. Hankala päästä asuntoja katsomaan kun ne näytöt on päivällä ja minä oon päivät töissä. Huh. Menin sitten paskan työpäivän jälkeen eilen töistä kotiin ja söin päivällisen ja hetken aikaa vaan olin. Olin jotenkin tosi loppunut. Illalla kuitenkin tulin ystäväni luokse yökyläilemään ja syötiin hyvää ja katsottiin magic mike elokuva, voi jösses kun se Channing Tatum on vaan super kuuma..

Tänään meen päivällä ystäväni kanssa salille, ja mennään elixialle kun siellä on joku tapahtuma päivä. Meen treenaa lempi alueen (NOT) alakroppaa. Shoppailu hammasta kolottaa, joten voi olla, että meen myös zaraan käymään.

Tässäpä hieman kuvia viime viikosta ja viime viikonlopusta :)

Auto selfie :)

Minä ja ystäväni Tuomas

Töistä lähdössä salille

Olin siskoni yhtiökokouksessa ja siellä sai ilmaisen pullan syödä joten why not?:D

Metro selfie

Työpaikka selfie :D

Salille menossa vähän turvonneena :D
Tällä viikolla olen käynyt normaalisti salilla jo sen 3 kertaa. Kerta vielä puuttuu mikä tulee tänään. Päätin, että ensiviikolla aijon käydä vain ryhmäliikunnoissa jos ne sopii aikatauluuni, koska koen tällä hetkellä, että on hyvä saada jotain vaihtelua kuntosaliin.

Perjantaina tosin mulla on ensimmäinen tapaaminen miun personal trainerin kanssa, jonka sain satsilta. Katsotaan miten kemiat kohtaa ja tuleeko meidän suhteesta pitkäkestoinen. Haluan ainakin saada uusia liikkeitä alakroppatreeniin ja kenties jotain muutosta ruokavalioon. Jos alottaisin kohta KUNNOLLA sen "kesäkuntoon 2014-projektin". Tavoitteena siis saada -10kg pois sanotaan nyt tämän vuoden aikana :D Mie kyllä tiedän miten se tapahtuu, mutta en oo täysin päässyt vielä toteutus asteelle. Ja kaipaan jotan uutta piristystä miun ruokavalioon!!!


Aina ei tosiaan voi olla hyvä päivä. Päätinkin, että tänään keskityn taas niihin asioihin, mistä saan hyvää energiaa eli terveellisestä ruoasta ja urheilusta ja hyvästä seurasta. Itse pystyy moniin asioihin vaikuttamaan, jos on paha mieli ja kun tietää mistä tulee hyvä olo fyysisesti niin se jo heijastuu myös henkiseen puoleen kun on hyvä olla.


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

New home?

Moikka lukijat! Miun kännykästä on loppunut akku ja siellä on valokuvat joten en saa niitä tänne! Mur! Sunnuntaina kävin ystäväni kanssa sitten ikeassa ja jyskissä. Ikeassa ostin muutaman pienen koti jutun ja sitten jyskistä ostin tulevaan kotiini pari taulua :)


Maanantai alkoikin sitten perus duuni päivällä! Duuni edelleen sujunut hyvin uudessa työssä ja joka päivä opin uusia asioita. Töissä mulla oli tosi kurja olo koko päivän, olin huonovointinen ja päätä särki koko aika. Skippasin treenit ja tulin vaan siskoni luokse. Päätin illan kuluessa, että laitan pari asuntohakemusta. Haku tuottikin tulosta ;)


Tiistaina menin töihin ja töistä suoraan treenaamaan taas ystäväni kanssa. Mulla oli yläkroppa treeni ja treeni meni enemmän kun hyvin! Treenin jälkeen meninkin ystäväni luokse yöksi ja vietettiin iltaa yhdessä!

Tänä aamuna olin sitten aamulla jo 07:50 treenaamassa satsilla. Päätin tehdä kunnon persetreenin. Tein maastavedot suorinjaloin kahvakuulalla, kyykyt smithissä, lantionnostot, ja korokkeelle nousut. Treeni jäi lyhyehköksi, kun töihin tuli kiire, mutta hirmunen hiki tuli kylläkin :D Töistä oli lupa lähteä tänään aikasemmin!! Koska mie lähdin katsomaan kotia, kahta erillaista kotia! Toinen oli enemmän kun hyvä, ja ilmoitinkin kiinnostukseni vuokranvälittäjälle, mutta niin ilmoitti myös 10 muutakin :D Pitäkää peukkuja, että nyt se olis miun! Parin päivän sisällä tulee tieto, ketä arpa onni suosii. Olin tänään myös siskoni mukana yhtiökokouksessa, olin ensimmäistä kertaa sellaisessa. Mielenkiintoista olikin :) Tänään pidin myös tämän viikon cheatmealin, ja kävin siskoni kanssa hesessä syömässä kana-aterian. NAMI. Nyt taas ollaan loppuviikko ruodussa ja urheillaan.

Huominen rullaa taas samaa rataa kun tänään. Eli töitä, salia ja kotiin ruoan laittoon.

Sori ei kuvia, pelkkää tekstiä! Palataan taas seuraavan kerran kuvien kera!!!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Bachataa ja oman sängyn kaipuuta

Anteeksi blogihiljaisuus!

Uusi elämä isolla kirkolla on hektistä vielä joten bloggailusta joutuu ainakin aluksi aina nipistämään! Oon viihtynyt hyvin ja itse duunissa olen ollut vasta kaksi päivää kun kaksi muuta päivää on ollut koulutusta. Itse duunipaikka missä nyt olen, olen siellä toukokuun loppuun asti ja perehtymässä itse työhön. Sen jälkeen vasta selviää missä itse virallinen duunipaikka sijaitsee. Työympäristössä miut on otettu hyvin vastaan ja ihmiset on auttavaisia :) Matkalaukku elämä hieman kyllästyttää ja ikävöin OMAA SÄNKYÄ.

Koulutus päivänä aamukahvi juotiin junassa.

Töihin mentiin lettipäänä :)
Salille menossa perjantaina jonka jälkeen oli luvassa bachata tunti!
Perjantaina töiden jälkeen menin salille treenaamaan yläkroppaa ja sieltä sitten kotiin syömään. Koton ehdin olla vain hetken, kun lupasin mennä ystäväni kanssa bachata tanssitunnille. Tunnille mennessäni mulla ei ollut mitään käsitystä mistä on kyse. Noh se selvisikin pian, että bachata on sensuelli paritanssi joka on hidastempoinen ja kotoisin dominaanisesta tasavallasta. Meinasin pyörtyä. A en osaa tanssia, B en osaa tanssia paritanssia, C on maailman kiusallisinta MINULLE olla tuntemattoman miehen kainalossa ja olla sensuelli. Joojoo tiedän oon jäykkis, mutta mulle se on vierasta. Tunti kuitenkin meni nopeasti ja siellä oli loistava porukka! Tunsin itseni silti muukalaiseksi siellä tanssin mestareiden joukossa jossa jokainen harrasti tanssia. Kyse oli tietenkin alkeistunti, mutta luulen, että minä olin ainut oikeasti ALKEIS-tanssija joukossa :D Silti jos joku haluaa kokeilla paritanssia ja ei ole arka olemaan läheisissä tunnelmissa vieraiden kanssa niin suosittelen kokeilemaan :) Paritanssi ei ollut omajuttuni, mutta sainpahan uuden kokemuksen.

Tällä viikolla olen käynyt 4 ketaa salilla ja 1-kerran siellä tanssitunnilla. Treenit on mennyt ihan hyvin ja tuntuu, että olen pääsyt taas mukaan juoneen :)

Eilen lounaaksi kanasalaattia
Lauantaina menin ystäväni kanssa satsiin! Tehtiin erilliset treenit, koska ystäväni treenaa bikinifitness kisoihin ja hänellä on hyvin erilaiset saliohjelmat kun minulla. Itse tein jalkapeppu-treenin ja meni hyvin perille liikeet! Ystävälleni vedin hänen toiveiden mukaan vatsatreenin, jossa hänen täytyi tehdä 8 erilaista vatsalihasliikettä! Hyvin jaksoi neiti vetää ja tais mennä treeni perille ;)

Ostoskärry näyttää tältä kun sinne menee kaksi naista salin jälkeen suoraan :D
Illalla menin ystäväni luokse yökse ja testailtiin miun voimia :D Hyvin meni muutamat etukyykyt ystävä sylissä :D Elämän ei tartte aina olla niin vakavaa, tekee hyvää välillä pelleillä ja naureskella ystävän kanssa. Eilen mulla oli myös cheatmeal, ja hyvin uppos kerrosateria :D 

Tämmöistä tällä viikolla, toivottavasti kaikilla ollut hyvä viikkoa <3

Etukyykyt :D

Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntaita kaikille :) Palataan taas ensiviikolla <3


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

New Job

Heippa taas :) Keskiviikossa mennään ja uudessa duunissa oltu nyt pari päivää. Ensimmäinen päivä duunissa oli pelkkää koulutusta. Käytiin käytännön asioita läpi, tutustuttiin toisiimme toisten alottelijoiden kanssa ja hyvin paljon tuli tietoa. Muut aloittelijat olivat mukavia ihmisiä ja meidän kouluttaja oli ihan mieletön tyyppi! Juttu lenti ja naurua riitti ja ilmapiiri oli huippu! Tänään sitten oli eka konttori päivä miun uudessa duunissa. Miun koulutus ja perehdytys itse duuniin kestää toukokuun loppuun asti, eli itse virallinen duuni alkaa vasta kesällä.

Työvaatetus joutuu olemaan siistimpi kun aikasemmassa duunissa, joten pukeutumiseen joutuu enemmän käyttää aamuisin aikaa. Joten jakkutakki ja korkokantakengät on nyt kovassa käytössä.

Kävin maanantaina tosiaan salilla satsilla ja eilen myöskin. Eilen kävin tekemässä jalkatreenin, mutta se jäi vähän lyhyeksi kun piti mennä juna-asemalle äitiä vastaan. Kyykyt ja lantion-nostot ja vatsat jäi tekemättä, mutta viikonloppuna (perjantaina ja lauantaina), sitten mennään tekemään treeniä lisää.
Ruokapuoli on vähän vielä hakusessa, uusi paikkakunta, uusi duuni ja kaikki on uutta niin hieman tää on vielä hakusessa. Kuhan nyt loppuu nuo koulutukset ja alkaa yhdessä ja samassa paikassa tuo duuni niin on helpompi kantaa kaikki omat eväät mukana (lähinnä välipalat jotka on nyt jäänyt syömättä). Hyvähän se on, että mie tiedän jo, että mitä täytyy syödä :D Toteutus on vielä vähän vaiheessa :D Noh Kyllä tää tästä! Herkkuja ei oo syöty, mutta parempiakin valintoja olisin voinut tehdä ruokailuissa.

Äiti on nyt täällä isolla kirkolla, ja viikonloppuna aijon viettää aikaa ystäväni kanssa ja mennä bachata-tunnille ;)

Nyt ilta lepoa ja huomenna taas koulutukseen! Mukavaa keskiviikkoa kaikille, kohta alkaa supermarjo ja jutta jee! Lemppari telkku päivä on ehdottomasti keskiviikko :)

Tiistain asua

Uudet kengät (24€)

Tämän päivän asua..

Uusi työ vaatii vähän siistimmän pukeutumisen ...

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Big city!

Moikka vaan lukijat täältä isolta kirkolta!

Lauantain aamuna oli aika startata auto ja nokan kohti isoa kirkkoa. Kyynelittä matka ei alkanut, sillä mie ja miun perhe kun ollaan niin herkkiä, niin kaikki itkeä vollotettiin työpaikalla. Vaikka oli sydäntä särkevää lähteä, silti ei ollut hetkeä, ettenkö olisi halunnut. Alku matka autossa yksin kyynelehdin ja mietin, miten ihana perhe miulla onkaan. Ne kannustaa eteenpäin elämässä, mutta silti ovet pysyy aina auki kotiin päinkin. Auto oli täynnä lähinnä vaatteita kun mie lähin :D

Auto ja laukkuja :)
Lähtiessä vielä hymyilytti, ennen kun itkut tuli :)

Luukutin aika paljon tätä biisiä autossa, jvg & anna abreu: huominen on huominen

Auto selfietä..
Lauantaina olin jo hyvissä ajoin isolla kirkolla. Sitten mentiinkin siskoni kanssa syömään ihanaan santa fehen ja sieltä vielä mentiin yhteen kenkäkauppaan ja ostin uudet työkengät :) Lauantain fiilis oli koko aika hieman alakuloinen. Ikävä jäi kotiin ja uuvuttava automatka oli takana.

Sunnuntaina sitten päätin piristyä ja lähteä tapaamaan ystäviäni ja kummipoikiani <3 Aamulla ajelin anivarhain ystäväni luokse ja siellä jo pienet ja isot rakkaat odotti minua!

Romeo nappisilmä <3

Jasper kummipoikani <3 Hän on niin valloittava persoona, ihana hymyilevä aina :)

Kummipoikani Jiri <3
Sunnuntaina kummipoikien tapaamiseen jälkeen ajelin vielä ystäväni luokse, kyseessä on pitkäaikaisin ystäväni Johanna. Hänestä olen aikasemminkin maininnut blogissa, hän treenaa syksyn bikini fitness kisoihin. Oli ihana nähdä häntä. Vaikka olisi kuinka pitkä tauko, ettei nähdä, niin kaikki on aina niin kun oltais nähty eilen <3

Sunnuntaina kävin myös hakemassa uudelle salille salikorttini ja kävin siellä tutustumassa. Sali on hieno ja laitteet uusia. Paikka näytti todella viihtyisältä. Kävin myös katsastamassa uuden työmatkani, jotta huomenna löydän perille :)

Eilen oli ruokavaliossa pinaattikeittoa ja kylläpä se oli hyvää :)
Tänään olikin vuorossa ensimmäinen treeni uudella kotisalilla. Treeni vuorossa oli yläkroppa ja treeni luisti hyvin. Uudessa salissa hieman kesti, että löysin laitteet ja osasin niitä käyttää, mutta hyvin kuitenkin meni :) Olin intoa täynnä ja kyllähän tuolla salilla riitti myös silmänruokaa(:D) anteeksi ei ollut tarkoitus töllöttää :D

Uudella salilla.
Huomenna alkaa siis uusi duuni, joten palailen asiaan parin päivän päästä kertomaan fiiliksiä :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille <3